Kulmakunnan Kauhut

Punasipulihilloke

2011-12-04T13:44:00.001+02:00

500 g punasipulia (5 - 6 kpl)
50 g voita
1 dl sokeria
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl muskottipähkinää
1/4 tl pomeranssinkuorta
1/2 tl mustapippurirouhetta
1/2 tl suolaa
2 dl Valion glögiä (tummaa)

Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi. Kuullota sipulit kattilassa voissa. Lisää joukkoon sokeri, mausteet ja glögi. Hauduta miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes neste on haihtunut miltei kokonaan. Purkita ja anna jäähtyä. Säilyy jääkaapissa noin viikon!

"Vain koira"

2011-11-30T16:11:00.001+02:00

Aina silloin tällöin minulle sanotaan, "piristyisit, sehän on vain koira," tai "tuo on aika paljon rahaa vain koiraan." He eivät ymmärrä kuljettua matkaa, kulutettua aikaa, eivätkä kuluja jotka liittyy "vain koiraan."Jotkut ylpeimmistä hetkistäni liittyvät "vain koiraan." Monia tunteja on kulunut ja ainoa kumppanini on ollut "vain koira," mutta kertaakaan en tuntenut itseäni vähäisemmäksi.Jotk............in surullisimmista hetkistäni ovat johtuneet "vain koirasta," ja noina pimeyden päivinä, "vain koiran" lempeä kosketus antoi minulle lohtua ja syyn voittaa tuo päivä.Jos sinäkin ajattelet, että sehän on "vain koira," ymmärrät varmasti myös sanonnat kuten "vain ystävä, " "vain auringon nousu," tai "vain lupaus.""Vain koira" tuo elämääni sen aidoimman ystävyyden, luottamuksen ja puhtaan pidättelemättömän riemun."Vain koira" tuo esiin myötäelämisen ja kärsivällisyyden jotka tekevät minusta paremman ihmisen."Vain koiran" vuoksi nousen aikaisin aamulla, teen pitkiä kävelylenkkejä ja katson odotuksella tulevaisuuteen. Joten minulle, ja kaltaisilleni ihmisille, se ei ole "vain koira" vaan tulevaisuuden toiveiden ja unelmien ruumiillistuma, menneisyyden rakkaimmat muistot, ja puhdas riemu tässä hetkessä."Vain koira" tuo minusta esiin sen mikä on hyvää ja ohjaa ajatukseni pois itsestäni ja päivän huolista.Toivon, että jonakin päivänä he voivat ymmärtää, ettei se ole "vain koira," vaan se asia, joka antaa minulle inhimmillisyyden ja erottaa minut "vain miehestä tai naisesta."Seuraavan kerran kun kuulet sanonnan "vain koira", hymyile -- koska he "eivät vain ymmärrä."teksti kopioitu facebookista.

Vinnan eka pupuajo suoritettu!

2011-10-25T12:19:00.000+03:00

Tänään se sitten tapahtui - Vinna (muutamaa päivää vaille 8kk) otti ekan pupun ylös ja teki elämänsä ensimmäisen ajon! Kyllä siinä mamman alaleuka alkoi väpättää, kyyneleet polttivat silmiä, sydän oli pakahtua onnesta ja suu oli yhtä hevosenkenkää! :') Kyllä siinä varmasti raavaampikin mies olisi herkistynyt, niin hieno hetki se oli. En vaan tajua kuinka mä pystyn keskittymään huomisen kemian tentin lukemiseen kun käyn vieläkin niin kierroksilla moisesta hetkestä. Voi kun pääsis pian taas metsälle, oikealle metsälle... *huokaus*

"Katso kengurun loikkaa..."

2011-10-24T14:52:00.000+03:00

Tarvitaanko sanoja kuvaamaan millainen koira Vinna on...? :D

Buzzauspostaus: Dove Intense Repair tehohoitoaine

2011-10-20T17:09:00.000+03:00

Dodii, luvassa olisi jälleen pieni tietoisku! Tällä kertaa sain kokeiluun Doven tehohoitoaineen ja kymmenen minihoitista, mitkä päätyivät niin kurssikavereille, työkavereille kuin perheenjäsenille. Hoitoaineen sanotaan olevan oikea superhoitoaine, joka korjaa vaurioitunutta hiusta tehokkaasti. Sitä käytettään päivittäin tavallisen hoitoaineen sijaan, jolloin hiuksista pitäisi tulla pehmeämmät, vahvemmat ja syvältäkosteutetut hiukset. Tämä kyseinen hoitoaine eroaa tavan hoitiksesta sillä, että siinä on hiusnaamio samassa.Buzzadoresitteestä poimittu pieni ja mielenkiintoinen tietoisku: "3-4 vuoden ajan hiukset kasvavat noin sentin kuukaudessa, minkä jälkeen kasvu pysähtyy noin kolmeksi kuukaudeksi, jolloin hiustupit lepäävät kukin vuorollaan. Ihmisellä on noin 80 000-140 000 hiusta. Päästä irtoaa tavallisesti noin 100-150 hiusta päivässä. Jokainen hius voi jatkaa kasvuaan jopa seitsemän vuotta ennen kuin se irtoaa."Mitä olen tykännyt tuotteesta? No mulle se on sopinut, herkästä ja ongelmallisesta päänahasta huolimatta. Kampaamo- ja apteekkituotteiden uskollisena ystävänä oli hienoa huomata, että marketistakin löytyy mun kuontalolle sopivia tuotteita. Suosittelen kokeilemaan, eikä hintakaan päätä huimaa: suositushinta n, 3,96 €/180ml.Dove sarjasta löytyy myös pelkkä hiusnaamio, shampoo ja hoitoaine.

Kuva lainattu täältäps. Ei mitään käsitystä miks tää prkl blogger työntää kaikki kappaleet putkeen. Pahoittelen!

Jahtikausi 2011 korkattu!

2011-10-04T20:11:00.000+03:00

Voi mikä viikonloppu takana! Perjantaina ahtauduimme viiiden koiran kanssa autoon ja hurautimme Pohojonmaalle pupujahtiin. Perjantaina ei vielä metsään ennätetty, mutta lauantaiaamuna kuultiin jo komeaa ajoa. Calle, 3,5 v, otti pian pupun ylös ja komeasti ajoi, mutta valitettavasti tuli hukka. Tais olla nuori pupujussikka kyseessä, sellaiset vinkeet oli pupulla. Callen ollessa tosi toimissa päästettiin sisarukset Vinna ja Junnu (n.7kk) tutustumaan metsän tuoksujen ihmeelliseen maailmaan. Kovin höpöstelyähän se vielä on, varsinkin kun pennut yhtä aikaa laskee vapaaksi. Kovasti kuitenkin nenäänsä käyttävät ja rohkeasti lähtivät laajentamaan aluettaan, mitä nyt välillä piti käydä tarkistamassa mamman sijainti :') Saalista ei siis lauantaina saatu, näköhavainnot koppelosta ja metsosta kuitenkin saatiin. Pyytä pillitettiin nuotiopaikalla ja vihaisia vastauksiakin saatiin. Isän haulikkoa kokeilin myöskin, kyllä sillä pupu olis nurin saatu jos olis tarve ollu :)Sunnuntai oli jahtipäivä nro 2, sama kokoonpano, ja komeaa ajohaukkua saatiin taas kuulla, mutta tällä kertaa ajo päättyi hukkaan tielle. Pennut pääsivät myös harjoittelemaan tulevaa työtehtäväänsä, en malta odottaa Vinnan ensimmäisiä ajoja. Viikonloppuna muisteltiin paljon jo edesmenneitä ajokoiria. Puhuttiin niin suomenajokoirista Ripestä, Jalosta, Pepistä kuin Höpöstäkin. Hienoja ajureita kaikki, varsinkin Höpöä muisteltiin paljon, olihan se viimeinen ajokoira millä isä on metsästänyt. Tuli haikeus, että olispa Höpö täällä näyttämässä pennuille kuinka sille jänikselle näytettään mistä se kana pissii.Näköhavaintoja saatiin kahdesta metsosta, teeriparvesta, ja joutsenista. Käytiin kohdistamassa pienoiskivääri, nätin rykelmän sain aikaiseksi - hyvä minä. (Mikä itsekehu haisee?? :D) Seisojakuumekkin nosti taas päätään kun tuli sen verran noita lintujabongattua. Noh, sen aika tulee kyllä, mutta ei varmasti useampaan vuoteen. Koirakiintiö on toivottavasti pitkäksi aikaa täynnä ja opinnot lohkaisevat ison osan ajasta. Mutta karkkari, ei taida olla sen rodun voittanutta, ainakaan lintukoirissa.Takaisin viikonlopppuun! Vaikka saalissaldo jäi laihaksi niin en missään nimessä sano, että olisi epäonnistunut jahtiviikonloppu - päinvastoin! Se on vaan niin sanoinkuvaamaton tunne kuunnella kuulana syysaamuna auringon vasta noustessa koiran työskentelyä, nähdä riistahavaintoja, juoda pulppuavasta lähteestä kylmää vettä, syödä punaposkisia puolukoita, juoda nuotiolla kahvit. Olisin niin mieluusti jäänyt koko viikoksi, mutta minkäs teet kun opinnot kutsuivat. Vaikka kuinka on akateeminen vapaus niin kyllä viikoille mahtuu pakollisia labraharkkoja, farmaseuttisen anatomian ja fysiologian harkkoja yms. Tällaiset viikonloput kuitenkin motivoivat arjessa, ajavat tekemään töitä unelmansa eteen. Hankkimaan ammatin, joka mahdollistaa pienen tuvan oston läheltä jahtimaita. Jotenkin se oma tupa on niin lähellä, mutta silti niin kaukana... Kyllä vaan oli eri tunne herätä maanataina uuteen viikkoon, olo tosiaan kuin uudesti syntyneellä.Höh, ajatusvirta katkesi... Takki tyhjeni jotenkin kertalinttuulla. Taidanpa loppuun liittää kuvan (ei-niin-edustavan) viikonlopun karkeloista. :) Lissee kuvia löytyy naamakirjan puolelta, linkki.

"Lääkkeen ja myrkyn ero on annostus"

2011-09-12T19:00:00.000+03:00

Houhouhou, täällä taas pitkästä aikaa. Tännehän on hyvä paeta rästihommia, eikö? Nettipimentooni on vaikuttanut koneeni hyytyminen ja netin uupuminen, mutta kone kävi lääkärissä ja nettiä käytän HTC.n kautta, joten bloggaamisen luulis onnistuvan joten kuten. Paljon on tapahtunut viime päivityksistä (jos Buzzauspostauksia ei lasketa mukaan...) Nyt en jaksa alkaa selata milloin ja mitä viime postaukseen oon raapustanut, joten jos pikakelataan tärkeimmät kuulumiset? Koiria, noita pieniä riivinrautoja, on nykyään kolme. Nata tokeni kun uhkailin sitä eutanasialla ja meillä on ollut ihan älyttämän hyvä kesä, kipulääkettä ei ole tarvinnut antaa juuri ollenkaan. Veikkaan ison osan olevan Nutrolin Seniorilla, mikä sisältää EPA:a, jolla on tulehdusreaktioita hillitsevä vaikutus. Liian toiveikas en kuitenkaan ole, talvi tulossa, mikä on meille ollut aina huonoin aika Natan terveyden kannalta. Kiduttaa en tuota elämäniloista koiraa halua, haluan sen jäävän muistoihin eloisana, nauravana ja häntää heiluttavana koirana, jonka motto on "aina valmiina". Keväällä kun elettiin huonoa aikaa, oli minulla vain yksi toive ja se oli viimeinen yhteinen kesä. Upea kesä se on ollutkin <3 Nelli, the Madam, täyttää yhdeksän ja on samanlainen ruokaryöväri kun viimeiset vuodet muutenkin. Nyin siltä kaikki koristekarvat mun harjausurakkaa helpottamaan ja voin allekirjoittaa, että Neiti Nelliina on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin kaunis. Noh Nellin motto taitaa olla: "vaikka olen ruma, niin tiedän, että minua rakastetaan".Sokerina pohjana: lauman uusin tulokas on Segugio Italiano a Pelo Forte, karkakarvainen italianajokoira, Vinna (Vigoroso Jesmina). Vinna on noin puolen vuoden, jota jalat vie ja järki ei paljon päätä pakota. Mun laastarikoira, niin kuin sitä leikkimielisesti nimitän. Raivostuttavan rakastettava pentu, jonka tulolla on ollut suuri merkitys. Valtavasti olen saanut uusia hienoja ihmissuhteita Vinnan kautta ja ensimmäistä jahtisyksyä odotan innolla. Vinnan sisarukset jo ajaa paukuttaa pitkäkorvia, mekin toivottavasti saadaan ensimmäiset ajot tälle syksylle. Vinna on sijoituksessa Kennel Vigorososta, vieläkin jaksan kauhistella kuinka kasvattaja uskalsi Vinnan minulle sijoittaa... ;) Seisojahaaveita en ole haudannut vaikka seisojavaraus vaihtui italiaanovaraukseen lennosta. Se on se seuraava koira, niin kuin se riisenikin. Kaikki aikanaan, nyt mennään tällä kokoonpanolla niin kauan kun kavereissa henki pihisee.Akvaariokin otti ja lähti. Äitiäni siteeraten: "Ihana kuulla, että sinäkin olet tullut järkiisi ja päättänyt luopua siitä akvaariosta!" ...Hienoja hetkiä tuollaiset missä tuntee vanhempien tukevan rakkaitten lastensa harrastuksia. Noh, jahka mä asun maalla, niin kyllä sinne uus allas tulee, nyt vaan ei enää riittänyt aika mokomalle harrastukselle.Noh, siitä päästäänkin aasin sillan kautta siihen mihin aikani nykyään käytän. Mirriähän mä olen myynnyt melkein koko vuoden, ollut työkseni petipuuhissa, käsitellyt erikokoisia siittimiä, murskannut sydämmiä ja tehnyt sisäelinkauppaa. Teen mä noita kaikkia vieläkin, mutta enää vain kerran viikossa sillä kävi vahinko... Pääsin opiskelemaan,En mä kyllä vieläkään ymmärrä miten siinä niin kävi. Siis että pääsin opiskelemaan yliopistoon. Se oli vaan veruke utelialle sukulaisille, että luulevat sukulaistytön jotakin elämässään yrittävän mullikoulun jälkeen. "Mä olen ajatellut hakea Itä-Suomen Yliopistoon lukemaan terveystieteitten tiedekuntaan farmasiaa" -lause kuullosti mun mielestä paremmalta kun "en mie oikein tiiä mittee mie meinasin isona, kai minä tätä mirriä myyn". Ei vaines, hyvältähän tuo tuntuu olla "harvojen ja valittujen" seurassa. (Nyt mä muuten tiedän miksi yliopisto-opiskelijat tuntuvat olevan itteensä täynnä: ensimmäiset kaks viikkoa niille hoetaan kuinka vaikeaa opiskelemaan on päästä, tervetuloa, olette harvoja ja valittuja, olette läpäisseet vaativan seulan jne. pääsitte varmaan juonesta kiinni? Siinä mä sitten raavin päätäni ja yritän näyttää uskottavalta ja joukkoon täysin kuuluvalta.) Pari asiaa mulla pitää vielä sisäistää: yliopisto ei ole koulu, siellä ei ole luokkakavereita eikä opettajia. Se on yliopisto eli lipasto näin puhekielessä, siellä on vuosikurssit ja luennoitsijat. *Huokaus* Ehkä kolmen vuoden kuluttua osaan puhua oikeilla termeillä?Opinnot ovat lähteneet käyntiin vauhdilla, samoin bileet. Mun maksa-parka anoo jo nyt lomaa vaikka koulua ei tosiaan ole ollut kun pari viikkoa. Onhan tässä tieten aika railakas kesä takana, mutta ei kai sillä voi olla vaikutusta asiaan... ;p Ei vaines, mä olen saanut jo elää, mennä ja tulla, ihan hyvillä mielin voin keskittyä opintoihin ja koiriin ja omaan hyvinvointiin. Toki viihteellä tulee käytyä, mutta jos näitä kertoja per viikko vähän rajoittais. Juu, hyvin sain kulutettua kemian opiskeluun varatun ajan tässä blogin äärellä, nyt voinkin laittaa läppärin kiinni ja alkaa katsoa Neljän tähden illallista ja muita hyviä ohjelmia. (Välikommentti: pissaan hunajaa kun Strömsö palasi eilen kesätauolta... <3 Minäkö mummo muka, en kai xD Välikommentti2: Olen saanut lempinimen Mummo lipastolla, lienee johtunee mun jumisesta jalasta ja ryhmän melkein korkeimmasta iästä :p)Mutta heihei ihanaiset, palataan taas <3Mummo

Syökää pitsaa!

2011-07-17T12:17:00.000+03:00

Tradizionale kiviuunipitsoista sanotaan kotisivuilla seuraavaa:

"Dr. Oetker Tradizionale pakastepizza maistuu ja näyttää perinteiseltä, aidolta ja italialaiselta kiviuunipizzalta.

Tradizionale-pizza on esipaistettu kuumalla kivellä, kiven todella korkea kuumuus ja suora kosketus siihen antavat pizzaan oikean kiviuunipaistoaromin. Pohja on pinnalta rapea ja sisältä mehevän kuohkea.

Reuna on ohut, leveä ja jauhoinen. Tummat pilkut reunoissa kertovat kiviuunipaistosta.

* Tradizionale Mozzarella 360 g
* Tradizionale Salame 320 g
* Tradizionale Tonno 380 g"

Kopioitu röyhkeästi dr. oetkerin kotisivuilta. Tää oli taas sellainen buzzaushommeli, ja mukava hommeli olikin. Paistelin pitsoja pahimpien helteitten aikaan ja keittiössä sitä myöten hääri todellinen alaston kokki. (Pitsojen syömäreiden ei tarvitse huolestua, pidin karvakolmion loitolla pitsoista ja hygienia vähäisistä vaatteista huolimatta oli huippuluokkaa.)

Pitsoja sai tai piti, ihan miten vaan, ostaa 5 kpl ja maut sai valita noiden kolmen väliltä. Päädyin ostamaan 2 tonnikalaa ja kaksi salamia ja yhden ainokaisen mozzarellan. Ja olen tyytyväinen tuohon jakoon, sillä salami ja tonnikala oli parempia kuin mozzarella. Omaksi suosikiksi nousi salami, mutta tonnikala taisi olla maistelijoiden ykkönen.

Nämä pitsat oli kyllä erilaisia kun normipakastepitsat: olen tottunut, että pakaste pitsasta lähtee ensin päällinen yhtenä laattana, ja se on aika tomaattista töpöskää ja sitkas pohja syödä vätkytellään lopuksi nälän taltuttamiseksi. Tai sitten pakastepitsoissa on niin paljon juustoa, että se lilluu ja kelluu siinä kun sen ottaa uunista... Mutta Tradizionale pitsat oli ihan oikeasti eri luokkaa - sellaista pitserian pitsoja. Täytettä oli runsaasti, muttei liikaa, se pysyi pohjan kanssa yhdessä eikä se uinut juustossa ja rasvassa. Hinta oli samaa luokkaa kuin muutkin pakaste pitsat, apouttiarallaa reilu 3 egee. Ei paha - itse kun varauduin siihen, että nämä ois überkalliita kun ovat erilaisia kuin muut pakastepitsat.

Jos tuotteesta pitää jotain negatiivista sanoa niin yksi on tuo kainuulaisen suuhun taipumaton nimi. Tai kyllä tuo tradizionale vielä taipuu kun oikein asiaan keskittyy, mutta jos yrittää sanoa koko dr. oetker stoveoven tradiozale niin vähemmästäkin mun kieli sanoo yhteistyösopimuksen irti.

Yhteenvetona: Suosittelen lämpimästi kokeilemaan kyseisiä pitsoja. Loppuun yritän vielä etsiä kuvan pakkauksesta jos paketti jäisi paremmin muistiin verkkokalvoille kun tuo nimi.

Nivea 100 vuotta

2011-05-31T21:58:00.000+03:00

Paljooon onneaa vaaaan, paljoon onneaa vaaaan, paaljooon onneaaaa Niveaaa, paljoon onneaa vaan!! Kosmetiikkajätti Nivea täyttää huimat 100 vuotta. Synttäreiden kunniaksi Nivea haluaa kuulla tarinamme ja onkin avannut sivuston minne jokainen saa käydä kirjoittamassa tarinansa. Minäkin kävin!

Omat ensimmäiset Nivea muistoni menevät lapsuuteen ja tarkemmin mummolaan. Mummolla oli tuo klassinen Nivea Creme peltirasia, mikä oli minusta niin hieno! Ja onhan se vieläkin, ajaton ja tyylikäs.

Toki Nivean tuotteita olen käyttänyt kypsemmälläkin iällä, puhdistustuoteita varsinki.

Mutta nyt kutsuu jo punkka! Käykäähän jakamassa oma tarinanne osoitteessa

Hääkuvaus

2011-05-17T10:51:00.001+03:00

Menemme Herra F:n kanssa hääkuvaukseen Kyssiin 1.6.2011. Aika jänskää, vaikka ollaan kertaalleen oltu hääkuvassa. Otetaan nyt isommalta alueelta kuvia ja ihan magneetilla. Kiitoskortteja tuskin lähetän, riippunee kuinka hyvin kuvat onnistuvat. Mutta nyt kotiaskareiden pariin. Ciao!

Hammastahnoa

2011-05-15T00:16:00.000+03:00

lukisi kainuulaisessa kauppalistassa. Mutta jätetääs murreasiat hetkeksi ja keskitytään olennaiseen. Mä oon nykyään Buzzadori! Harva tietää mikä se on tai mitä se tekee jotens valotetaan vähän... :)

"Mitä Buzzador tekee?
Buzzador:
* tutustuu kampanja-infoon ja tällä tavalla tutustuu kampanjatuotteisiin tai palveluun
ilmoittautuu kampanjaan netissä
vastaanottaa kampanjapaketin
testaa tuotetta itse
keskustelee ystäviensä kanssa tuotteista, jakaa tietoa eteenpäin ja jakaa tuotenäytteitä ystävilleen
* raportoi kampanjan päätteeksi omat mielipiteensä tuotteesta netissä.
* monet Buzzadorit levittivät tietoa Twitterin, Facebookin, MySpacen tai muun kanavan kautta." Teksti lainattu tästä osoitteesta.

Rekisteröidyin jo vuosi sitten eli kauan sai odotella ekaa kamppista, mutta kyllähän hyvää kannattaa odottaa? ;)

Eka buzzattava tuotteeni oli hammastahna, Pepsodent White Now, Ice Cool Mint tarkalleen. Pepsodent White Now on ensimmäinen ja ainoa hammastahna, joka tekee hampaistasi valkoisemmat jo yhdellä harjauksella. Sininen pigmentti nimeltä Blue Covarine peittää hampaiden keltaisuuden ja saa hampaasi näyttämään valkoisemmilta välittömästi. Hammastahna kirkastaa hymyäsi myös pitkällä aikavälillä säännöllisesti käytettynä.

Buzzauksen kohteeksi pääsi tietenkin perhe, kaverit ja ystävät ja etenkin työkaverit. Vähän tuli kysymyksiä et onks tää joku vihje likaisista hampaista, mutta ilolla on otettu näytetuubit ja tiedot vastaan :) Kohta kamppis alkaakin lähestyä loppuamaan ja mun pitää tehdä netin kautta loppuraportti tuotteesta - jänskää! :)

Kuva lainattu täältä.

Tahna on ihanan raikas, kiva lähteä raikkaalla suulla asiakaspalvelutehtäviin töihin. Alkuun piti raikkauteen totutella piiitkästä aikaa, aikaisemmin kun oli pitkään käutössä apteekin tuotteet, jotka on aika mietoja ja vaahtoamattomia. Mulla kun on tuota aftaherkkyyttä, ja oon joskus kuullu et se mikä aiheuttaa hammastahnan vaahtoamisen, natriumlauryylisulfaatti, joka saattaisi altistaa aftoille. Mene ja tiedä sitten. Hammastahnan hinta pyörii 3,50 euron paikkeilla, mikä ei ole minusta paha hinta valkaisevasta tuotteesta. Otettakoon esimerkiksi toinen valkaiseva hammastahna, minkä hinta on n. 15 euroa. o.O

Paketissa tuli myös saman sarjan harja, minkä erikoisuus on perliitti ja lamelli. Molemmat ovat hammaslääkäreiden käyttämiä potilaiden hampaiden kiillotukseen ja tummentumien poistoon tarkoitettuja materiaaleja. Omaan suuhun harja on turhan iso, mutta nyt painotankin, että, omaan _erittäin_ pienen suun. Siitä kertoneen 7 hampaan poistaminen ja vieläkin kärsis ottaa pois. Eli normaaliin suuhun varmasti oikein passeli harja :) Ja muistakaa kun harjaa valitsette niin aina se soft malli! ;)Ai niin, hintaa harjaalla on n. 2,80e eli ihan passeli hammasharjan hinta.

Aamua iltaa olen näillä hampaitani (niitä vähäisiä...) kaltannu ja kyllä eron huomaa - valkaisee. Sähköhammasharjaa on jo vähän ikävä, ehkä juuri sen koon takia. Eli itsellä tahna jää varmaankin jatkuvaan käyttöön, mutta hammasharja taitaa päästä reissukäyttöön ja sähköhammasharja palaa kuukauden lomalta joka päiväiseen käyttöön pienuutensa takia.

ps. Jos joku haluaa liittyä kans buzzadoriksi niin kannattaa se tehdä minun kautta. Laitan pyydettäessä sähköpostilla linkin mitä kautta sen voi tehdä!

Totuuden hetki

2011-04-25T22:36:00.000+03:00

Hui, onpas aika vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta o.O Onhan tässä kyllä ollutkin kaikenlaista kiireen aiheuttajaa, ei täällä laiskettelun takia blogia oo retuperälle jätetty.

Kuukausi on pyörähtänyt uudessa työpaikassa ja kyllä, olen viihtynyt oikein hyvin. Onhan tämä mun oman alan töitä jos asiaa haluaa jotenkin perustella. Muutama seikka kyllä harmittaa... Oon unohtanut ihan tuhottomasti kouluajoilta asiaa ja mun ulosanti ei oo niin hyvää kun toivoisin. Ekaan tiedän itsekkin vastauksen, asiat kyllä palautuu mieleen taas ajan kanssa ja itsellä on kova palo päästä kertaamaan koulumatskuja heti kun on vaan sitä _aikaa_. Ulosannin parantavuuden kanssa en tiiä mitä teen... Meen näyttelijäkouluun? Tarkennuksena tähän asiaan esimerkki vaikka koiranruuista... Kuinka sanoa nätisti asiaakkalle, että joku ruoka on täysin p*skaa? Siinä minä mutkittelen asiakaspalvelutilanteessa kuin mustalainen kuulan edessä ja änkytän jotain epämääräistä lihan laatu-eroista. Poliitikoksi minulla on vielä pitkä matka... :p Nooh, eiköhän se ulosantikin siitä kovalla reenauksella parane.

Kiireiseinä pitää omat koirat, rakkaat karvatassut. Niitä on nyt yhteensä 12 kpl, niitä tassuja siis. Elvis on muuttanut mulle Nellin ja Natan kaveriksi ja laumaan on tulossa täydennystä. Ettei vaan vapaa-aika ja varallisuus ala käymään liian suureksi :p Ei vaan, Nata-rakas alkaa olla lonkiltaan ja selältään nuoresta iästään huolimatta (s.2005) jo kurjassa kunnossa. Ja käppänätkin (s.2002) siirtyivät veteraaneihin viime syksyllä vaikkei ne sitä ulospäin näytäkkään. Mutta tästä asiasta lisää jahka on sen aika.

Töitä, koiria ja parisuhdetta. Niin, kuulitte oikein. Johan tässä ehdittiin sinkkuilla ihan tarpeeksi. "Alettiin olee" niin kun teinit sanoo (:p) heti sen mun Ruotsin reissun jälkeen... Kajaanissa tavattiin pitkästä aikaa. Tää on siis sama tyyppi vuosien takaa. Vanha suola janotti, ainakin tätä toista. Ite olin kyllä vastahakoinen tähän juttuun, eihän se toiminu viimeksikään. Päätettiin sit kuitenkin yrittää, eihän tässä oo oikein muutakaan.

Ollaan siis tavattu keväällä 2008, mun yo-keväänä. Kateltiin joku siinä kuukausi ennen kun huomasin et tää onkin vakavaa. Asuin joo samaan aikaan Hänen kanssaa, mutta ei annettu sen haitata. Olihan se vähän sellainen kolmiodraama, mutta keskustelujen jälkeen se oli ihan ok.

Silloin alkuun -08 se oli pitkä ja komea. Alkuhuuma, silloinhan kaikki näyttää niin ihanalta vaaleanpunaisten lasien läpi. Oltiin tosi tiivisti yhdessä ja moni halus nähdä hänet. Ja minähän esittelin. Harva uskoi kuinka voi ollakkaan noin pitkää ja komeaa, mutta minä nyökyttelin ja myötäilin: uskokaa pois vaan.

Me tehtiin kaikkea kivaa yhdessä, oltiin tosi paljon kahdestaan, reissattiin, käytiin parilla risteilylläkin. Yöt nukuttiin lähekkäin, käytiin lenkillä, ravintolassa, bilettämässä, oikeestaan tehtiin kaikki porukassa. Jossain vaiheessa aloin saada tarpeeksi... Halusin erota. Ei se niin vain käynytkään. Eka ero tuli muistaakseni 2008 joulun tietämillä , mutta jo muutaman kuukauden kuluttua palattiin yhteen. Ei se ollutkaan enää niin komea ja pitkä, mutta sitäkin rasittavampi siitä oli tullu. Jatkettiin sitten keväällä siitä mihin jäätiin. Mua rasitti se tyyppi, olisin halunnu välillä olla ilman sitä ja nähdä omia kavereita ilman et se halus aina tulla mukaan. Alko ahdistaa ja tuntu, että happi loppuu. Pitkän ja kivisen suhteen sain lopetettua keväällä 2010. Oli ihan mieletön tunne erota, en oo varmaan ikinä ollu niin kiitollonen tai onnellinen.

Yllättävän pian mä sen unohdinkin, vaikka aluksi pelkäsin miten osaisin elää yksin. Olin niin onnellinen et olin päässy eroon moisesta riesasta. Ei jääny ikävä todellakaan.

En osaa yhtään sanoa miks palattiin yhteen. Kuitenkin mä tiedän etten halua olla tän kans loppueläämääni tai maata samassa haudassa. Jotenkin ihan turhaa olla yhdessä kun tietää ettei tästä mitään tule kuitenkaan. Välillä mä yritän ymmärtää ja jaksaa, mutta suurimman osan ajasta olisin valmis lopettamaan. Mieluummin yksin kun huonossa suhteessa, eiks je? Mä en vaan tiedä miten mä sen kertoisin sille. Niin kauan kun se on mun kans, oon päättänyt et pidän siitä niin hyvän huolen kun pystyn. Mun mielestä on turhaa jatkaa tätä juttua yhtään kauempaa. Aikaisemmin kuitenkin oltiin 2 vuotta, vuosi taukoa ja nyt 5 vkoa takana. Kyllä tämä aika on näyttänyt, että ei meidän juttu toimi. Jos se tämän tekstin myötä ymmärtäis jättää mut rauhaan?

Herra Fisteli, mulle riittää nyt. Ollos hyvä ja jätä mut rauhaan. Kiitos. Rakkaudella, (ex-)Tiiasi

Sunnuntai.

2011-03-06T11:20:00.000+02:00

Viimeinen sunnuntai täällä... :( Ensi sunnuntaina olen Turussa ja sieltä tekemässä Natan kanssa junalla lähtöä Kuopioon. Mutta ei mennä asioiden edelle, tarkoitus oli ruotia vähän kuulumisia. Heta (tunnetaan myös Herttana ja Helgana, Heta kyllä väittää noiden nimien kuuluvan lehmille... :D)lähti tiistaina ja siitä asti olen ollut yksin ison talon emäntä ja vastannut reippaasti koko karusellista. Hyvin on mennyt, mutta koputan puuta, onhan tässä vielä viikko aikaa sählätä... :D

Välikommenttina on pakko mainita, etten nyt ihan ymmärrä tuon ärrierin ajatusmaailmaa - se kurottelee doggien kupille, joka on luonnollisestikkin aika korkealla russelin kokoon nähden vaikka sillä itsellä on täysin samaa ruokaa lattian tasossa... Mutta eiks se ruoho ollut vihreämpää aidan toisella puolella? ;D

Päivät menevät todella joutuin, en oikein tajua mihin ne menevät. En kuitenkaan koe, että työtä olisi niin hirveästi, mutta toisaalta sitä on juur sen verran, että päivä menee nopsaa niitä touhuillessa. Koirat luonnollisesti vie ison osan päivästä, ulkoillaan paljon, ruokahommat ja seurustelut. Sitten kotityöt totta kai ottavat oman aikansa. Niitä penteleitä kun ei tunnu pääsevän pakoon vaikka Timbuktuun matkustaisi. Ja vaikka en ole siivousfanaatikko niin myönnän, että tykkään jos on edes vähän siistiä. Päivittäin tulee koiratalouksissa imuroitua, se oikeestaan on mun joku pakkomielle ja neuroosi... :D Imurointi hyvällä imurilla on vaan jotenkin niin pallkitsevaa. "Tästä saat villakoira, ja tästä. Hah, sainpas sut. Älä kuvittelekkaan karkaavasi sinne sohvan alle.."

Sitten näin kaupunkilaistyttönä ja kerrostalossa kasvaneena en ole oikein saanut käsitystä mitä asuminen vanhassa omakotitalossa, tai öö, torpassa pasiremminkin, merkitsee. Tai on mulla ollut jonkinlainen käsitys toki, en mä ihan niin blondi ole (:D), mutta nyt kun sen on saanut itse kokea niin ehkä kotiin palattuani arvostan kerrostalon mukavuuksia. Torpan lämmittämisen ennakointi lienee yksi asia, mikä on havahduttanut... Ei se oikein auta rueta lämmittää vasta sitten kun talo on oikeasti kylmä, se ei ihan heti ainakaan tällä lämmityskalustolla lämpene. Tai tokihan sitä voi sitten laittaa pökköä pesään kun talo on jo kylmä jos tykkää katsella telkkaria turkishaalarit päällä. No minä en tykkää. Ja ne puut tarvii jonkun tuoda sisälle liiteristä, puulaari ei näytä itsekseen täyttyvän. ;)

Suihkussa ei auta laulaa kovin pitkiä librettoja jos mielii vielä hoitoaineen saada huuhdottua lämpimällä vedellä. Ei sillä, mä kun ajoittain yritän olla tälläinen "riinpiissi", niin en mä kauheen pitkiä suihkuja raaski ottaa vaikkei lämpimän veden loppumisesta olisikaan vaaraa. Sit kaikkia kotitöitä ei kannata tehdä samaan aikaan jos ei halua tehdä tuttavuutta sulaketaulun kanssa. Mä kun tykkäisin tehdä kaikki samaa aikaan ja olla ûbertehokas.

Jos ei halua toikkaroida illalla pilkkopimeässä pihalla, niin ulkovalot kannattaa käydä laittaa päälle ennen kun on pilkkopimeää. On nääs huomattavasti helpompaa. Kaupasta tarvittavia asioita kannattaa tutkia pidemmällä aikatähtäimellä eikä vaan ajatella, et nyt mulla tekis mieli soijanakkeja, kävis hakemassa. Isompaan kauppaan on 30 kilsaa, ja pikku kauppaankin rapiat 10 km. On kuitenkin oma hommansa lähteä käymään kaupassa kun kotona Kuopijossa lähikauppa on ehkä noin 100 metrin päässä.

Oman aikansa ottavat myös muut lemmikit. Kissan ruokinta, hiekkalaatikon siivous, hoito ja hellittely. Kanat ja ankat asuvat samassa paikassa ja niille avataan luukku ulos aamuisella ja käydään sulkemassa iltaisella, että kutsumattomat vieraat, kuten ketturepolaiset pysyvät poissa. Juomavesi vaakuille vaihdetaan päivittäin ja ruokinta-automaatti täytetään kolmen päivän välein. Pesiin vaihdetaan puhtaat pahnat jos jollain vatipäällä on päässyt vahinko sinne. Munat kerätään päivittäin ja pistellään parempiin suihin. Ankoilta tarvitsee leikata kynsiä, mutta niiden kiinni ottaminen vaatii harjoitusta ;) Hetskun kanssa kynsienleikkuuta yritettiin ja toisen kanssa jopa onnistuttiin, mutta se toinen pentele ei antanut itseään kiinni ei sitten millään. Toki kyllähän yhden tirpan kiinni saa, mutta kun se pitäis saada kiinni vissiin sillai, että se ei siinä vahingoitu ;) Ei auta syöksyä sen päälle niin amerikkalaisessa jalkapallossa konsanaan, ainakaan tällä mun ruholla. Voip olla entinen vaakku sen jälkeen...

Sitten olis hyvä, että päivässä ennättäis lukea yhtä kauhean mielenkiintoista kirjaa josta ei sivut lopu. Ja ei, nyt en puhu Raamatusta. Ja mukavuuden haluisena haluan nauttia myös tv:n ja netin antimista. Että siinä täältä päiväohjelmaa.

Juu, tiedän, että pitää elää hetkessä, mutta on pakko raottaa jo kirstua tulevasta. Elikkä viikon päästä kotiin paluu, maanantaina työvoimatoimistoon tanttoja ilahduttamaan, entiselle työpaikalle laivalta ostettuja tuliaskarkkeja viemään ja vaihtamaan kuukauden kuulumisia ja siitä sitten näillä näkymin Kainuuseen käväisemään. Takaisin Kuopiossa on oltava 21.3, silloin ompi suuri päivä... ;) Siitä lisää myöhemmin, täytyy olla pikkuisen salamyhkäinen...

Mutta ei se auta, päivän työt ei laiskottelemalla valmistu. Palataan ihanuudet, olette tärkeitä.

2011-03-03T11:04:00.000+02:00

Niille, jotka uskoivat minuun, kun enää itse siihen pystynyt.
Niille, jotka hymyllään hälvensivät pimeyden kasvoiltani.
Niille, jotka vaihtoivat taakkani vilpittömään iloonsa ja pitävät sitä hyvänä kauppana.
Niille, joiden rakkaus ja nauru antoivat minulle siivet ja sinitaivaan.
Niille, joita en voi kylliksi kiittää tässä elämässä enkä seuraavassakaan.
Ystävälleni.

-Bradley Trevor Grieve

2011-03-01T20:57:00.000+02:00

Mitenköhän sitä aloittaisi tämän kirjoittamisen... Joku naseva aloitus olisi niin paikallaan, mutta kun korvien välissä vaan tuulee :D

Rapiat pari viikkoa ollaan nyt Ruotsin maaperää kulutettu, vajaa pari viikkoa on pestiä jäljellä. Ajatella, että mä olen ensi sunnuntaina omien koirien kanssa kotona Kuopiossa jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. En osaa vielä sisäistää moista ajatusta o.O Heta the Ystävä (isolla Y:llä) lähti tänään, häntä kutsui jo koulu. :( Olisin niin mielellään pitänyt Hetulin koko "loman" täällä, mutta olen kyllä kiitollinen tästäkin ajasta. On ollut niin terpauttista saada purkaa ja puhua, olo on huomattavasti kevyempi kun on maailmaa saatu taas vähän paremmaksi paikaksi. Kiitos Heta, olet tärkeä.

Mulla on ollut pari viikkoa olo niin kevyt ja pelkkää hymyä, mutta nyt pari viimeistä päivää on alavatsa oikutellut,"hullun lehmän tauti" vaivaa, alakulo Hetan lähdöstä ja sitä myöten haikeus siitä, miksi mun kaikki rakkaat ystävät ja sukulaiset asuu niin kaukana ja miks niiden kans saa olla niin vähän aikaa, rahahuolet, koiruleitten ikävöinti ja kaiken kukkuraksi Nata oli tehnyt reikiä hoitopaikan omaan koiraan, mikä tietää mulle lisää rahanmenoa... Hertan vietyäni junalle ja torpalle päästyäni olin täysin vakuuttunut, että mun olis kaikkein paree kömpiä peiton alle ja herätä huomenna parempaan päivään.

Taidan jatkaa bloggailua joku toinen päivä, nyt ei ajatus oikein kulje. Olette ihania.

ps. Systerin blogissa on arpajaiset, mut älkää osallistuko et mulle jää paremmat mahikset voitattaa ;)

pps. Toi eilen julkaistu video tuo mieleen kauhukuvat äidillä lomailevasta Nellistä, se on varmaan just tollainen koko 4 viikon ajan, mitä se on äiteellä hoidossa. :D

RSPCA - Simon's Sister's Dog 'Fed Up'

2011-02-28T14:49:00.000+02:00

Menolippu, menolippu...

2011-02-17T15:15:00.000+02:00

Matkaan lähden (5x)
Mulla menolippu on

Mun pakko matkustaa on jonnekin
Entisestä pois juna vie
On aivan sama minne kiirehdin
Kun vain pitkä on tie

Taas lainaus Virve Rostia :) Tänään on eka virallinen päivä talonvahtina täällä Ruottissa. Matkan teonhan aloitin jo lauantai-iltana kun kapusin Natan kans Kuopijossa junnaan ja suuntasimme kohti Tamperetta, josta Heta ystävällisesti kävi meidät hakemassa Sastamalaan, tarkemmin idylliseen Stormin kylään yöksi. Sunnuntaina vierailtiin belgikasvattaja Sannalla, kennel Willow Creekin pääpahiksella ;) Sinne jätettiin Hetan brlgineidot hoitoon parin tunnin kahvittelun ja jutusteluhetken päätteeksi. On se vaan kiva tavata mukavia ihmisiä, terveiset vaan sinne Sastamalaan!

Sastamalasta suuntasimme, öh, vähän jo iäkkäämmän puoleisella, punaisella Golfilla Turkkuuseen ja siellä tarkemmin Paimioon, jonne Nata jäi hoitoon mun reissun ajaksi. Siinä iltasella saunottiin pitkän kaavan mukaan, nautittiin hyvästä seurasta ja ennen kaikkea hyvästä iltapalasta. Kiitos vielä tätäkin kautta yösijasta ja ylläpidosta N&A!

Maanantai 5.55 soi kello ystävällisesti ja eihän sille voinu väittää vastaan. Noustava oli jos seuraavaan Tukholmaan menevään laivaan mieli. Pakkauduttiin juuri siihen samaan, juurikin siihen lähes uututtaa kiiltelevään Golffiin(mikä piilokettuilu...?? ;p), laukkuineen päivineen suuntana Turun satama ja Tallink Siljan terminaali. Hetken odottelun jälkeen noustiin laivaan, Silja Galaxyn kyytiin ja lähdimme etsimään hyttiä. Koska hytit varasi armas Serkkuni niin ei mulla ollu mitään havaintoa et minkä tasoista hyttiä oli luvassa. Veistelinkin jo Hetalle et meillä on varmaan jossain autokannen alla hytti, mutta vielä mitä - melkein ylin kerros ja ikkuna!! Luksusta. Oli se varmaan näky kun röhnötin useamman tunnin matkasta nenä kiinni lasissa takapuoli pitkällä ja huokaillen onnesta ja osottelin ulos kun pikkulapsi. :D

Laivamatka Turusta-Tukholmaan kesti 10 tuntia. Meni aika nopsaa, nukuttiin piiitkät aamupäiväunet, käytiin syömässä, tax freessä, yhdellä istumassa ja infossa kyselemässä ohjeita satamasta keskustaan. Alunperin oli tarkoitus matkustaa metrolla, mut rouva infosta suositti siljan bussia ja päädyttiin siihen. Tukholman keskustaan päästyämme veimme laukut säilytykseen rautatieasemalle ja lähdettiin kuluttaa aikaa keskustaan tutustuen. Oli sika kova pakkanen, se sai mun suupieliä vähän alas päin... Yhdeksän pintaan eli pari tuntia keskustan palloilun jälkeen serkkuni soitti et mistä meidät voisi noutaa. Sovittiin koordinaatit ja kohta meitä oli musta BMW hakemassa. (Matkan kohokohta tuo BMW...?) :D

Vajaan tunnin kruisailun jälkeen saavuimme majapaikkaamme, vanhan suutarin torpan pihaan. Talo osottautui unelmien täyttymykseksi, juuri sen tyylisuunnan edustajaksi mistä itse pidän. Vähän viiniä hyvässä seurassa ja kohta huomasimme olleemme valveilla sellaiset 22 miinus päikkärit.

Tiistaina kömmittiin ylös melkein ihmisten aikoihin ja aamupalan jälkeen alettiin tutustua talon tavoille. Mistä kanoille ruokaa, kuinka niiden vesi vaihdetaan, mistä saadaan puita, mistä saadaa pihavalot jne. Sit lähdettiin käymään lähimmällä isommalla kaupalla Willyksessä. Matkaa siihen tulee vajaa 30kilsaa, ihan suhkot simppeli reitti ajaa. Sieltä ruuanlaittoon ja Tiia nykäsi 6 tunnin päiväunet... Ups. Mut taisivat tulla tarpeeseen, illalla ei ollu mitään nukahtamisvaikeuksia kun laittoi leffan pyörii ;p

Keskiviikkona lähdin sitten serkkuni Tommin ja tätini Kaarinan kanssa käymään lähimmässä kaupungissa (jonka nimeä en luonnollisestikkaan muista...) ostaa tukisukkia näille Havaijin lomailijoille joiden lento kestää vaatimattomat 24 tuntia... Samalla käytettiin toinen tanskandogeista rabiesrokotuksella ja haettiin kanoille lisää murkinaa. Kaupan kautta kotia ja ruokaa laittaa. Tulomatkan uskallauduin olemaan BMWn puikoissa! Siinä meni mun bemuneitsyys, ekaa kertaa sain ajaa bemaria. Kyllä mulla vaan on sen merkkinen kottero joku päivä, uskokee tai elekee. Mä oon haaveillu bemarista jo viitosluokalta asti, kai unelmat joskus käy toteen??

Syönnin jälkeen katseltiin tiluksia isontalon isännän elkein, jalkoja nostellen ja henkseleitä paukutellen. Illalla hyvissä ajoin nukkumaan, että jaksoi tänä aamuna olla skarooina pitämään elikoista huolta. Hoidettavana meilläon siis kaksi tanskandoggia, keltainen uros Hilo ja musta narttu Stacy, jackrussel Lillis, kissanpissa ja vajaa kymmenen kanaa ja 2 myskiankkaa. Kaikki on kyllä mainioita otuksia ja koirien kokoihinkin on alkanut jo tottua. Hilo on nimittäin VALTAVA ja se kuulemma kasvaa vielä...

Kotipuolesta kuulumisia sen verran, että Nelli on mun äipällä hoidossa (kiitos äitee!!), ja on saanut vasempaan silmään silmätulehduksen :( Mun Nelli joka on elänyt niin tervettä elämää ilman tulehduksia...Ja tadaa, mä jätän sen tämän harvan kerran hoitoon niin sille penteleelle iskee silmätulehdus. No, onneks se oli käytetty ell ja se on saanut ab-voiteen silmään.

Nata elää Turkuses mun koulukaverilla seuranaan labbisnarttu Funi ja siellä tuntuu menevän vallan mukavasti myöskin. Ilman näitä hoitopaikkoja mun reissu ei olisi ollut mahdollinen joten olen niin kiitollinen kaikille mun koiran hoitoon osallistuville tämän reissun aikana etten osaa sitä varmastikkaan sanoilla tarpeeksi ilmaista. Kiitos kun teitte mun reissun mahdolliseksi! Tämä on tehnyt jo nyt todella hyvää mulle vaikken ole vielä viikkoa kauempaa ollut poissa maisemista. Olin kyllä reissun tarpeessa... Viihdyn täällä landella hyvin, talo on viihtyisä, elukat aivan ihania ja jotenkin elämä hymyilee. Milloinkohan tämä onnellinen hymy katoaa mun kasvoilta? Tää jatkuva hymy ja hyväntuulisuus sattuu kasvojen lihaksiin ;p

Nämä tylleröt alkavat kehitellä ruokaa tälle päivälle. Kaupasta muuten bongattiin monta tuotetta mitkä pitää reissun aikana ehtiä testaamaan mitä ei kotosuomesta saa. Ciao!

Hei hei.

2011-02-11T08:57:00.000+02:00

Ensin pelästyin, olin suunniltain
Mä luulin etten elää voi jos et käy rinnallain
Ja kun valvoin monet yöt
Pulmat nää vain seuranain
Voimaa sain
Nyt tulen toimeen omillain

Saat nähdä sen
Mä vahva oon
Löydän uuden rakkauden
Ja jälleen katson aurinkoon
Uuden syntymän mä koin
Antaa paljon vielä voin
Oon voimissain
Oon voimissain, heeeiheeei

Kaikki voimat ponnistin
Etten kuoliskaan
Nyt yhteen palaset mun elämäni jälleen saan
Mä ensin mietin monet yöt
Mä kunnes murheen nujersin
Vihdoinkin

Saat nähdä sen
Mä vahva oon
Löydän uuden rakkauden
Ja jälleen katson aurinkoon
Uuden syntymän mä koin
Antaa paljon vielä voin

Muokattu Virve Rostin kipaleesta Oon voimissain. Poimittu parhaat palat kannustamaan elämässäni etiäpäin...

Tää täti pärjää jo välillä paremmin, välillä huonommin. Mutta syy miksi tulin tänne raapustelemaan aamutuimaan, johtuu ihan vaan siitä, että mä lähden hyvässä seurassa Ruotsia valloittamaan neljäksi viikoksi. Enköhän mä sieltäkin postauksia kirjoittele, mutta seuraavan postaukseen saattaa mennä hetki. Joten blogi hiljenee.

Lapsille ja lapsenmielisille

2011-02-01T18:40:00.000+02:00

Tämän videon myötä haluan toivottaa hyvää tiistaita kaikille lukijoille! :)

2011-02-01T18:35:00.001+02:00

Mun täytyy ensin näköjään lähteä
Mun täytyy kuolla ikävään ja itkeä
Mun täytyy ensin menettää ennen kuin ymmärrän
mikä on tärkeää.

2011-01-09T15:04:00.000+02:00

Argh. Murrr. Plääh. Ärsyttää taas maailman eniten. Syystä vaan ei ole tietoa. Ärsyttää vaan. Ärsytti illalla, ärsytti yöllä, ärsytti kun heräsin ja ärsyttää varmaan iltaan asti. Ei ole hyvä mitenkään päin eikä huvita mikään. Argh. Tää kiukkusuus alkaa olla jo oikeestaan koomista. :D

Viimeksi kirjoitin letkajenkan askelista ja uhkuin tarmoa kuinka mä erosta selviän hyvää vauhtia. Silloin oli askelkuvioissa tainnu tulla virhe ja olin tullut kolme hyppyä kahden sijaan eteenpäin... Nyt ollaan taas vähemmän rintarottingilla ja kiemurrellaan (henkisissä) tuskissa. Ja kovissa sellaisissa. Eikä mun erossa toipumisessa olis ollu mitään vikaa ellei toissa yönä Hän olisi tullut uneen - vieläpä niin todellisena. Ja sama viime yönä. Onko vuorokaudessa jokin vakio tuntimäärä kuinka paljon entistä tulee ajatella? Jos pystyn päivisin työntämään hänet pois mielestäni ja tukahduttamaan ikävän ja särkyneet unelmat niin onko sen kaiken tultava uniin? Näistä kahdesta ajattelen sitten Häntä mieluummin päivällä enkä ota Häntä uniin, joita ei voi hallita ja jotka tuntuvat niin todellisilta.

Mä oon miettiny Hänen poistamista naamakirjan ystävistä, mesen yhteystietoluettelosta ja puhelimen luettelosta - kun takapakin tullessa en pysty hallitsemaan tekemisiäni. Tulee kysyttyä kuulumisia, laitettua niitä näitä viestillä yms. Ei mua haittaa, että mä otan yhteyttä, vaan mä pelkään, että viattomasti soitettu puhelu muuttuu ruikuttamiseksi. Oon miettiny oisko helpompi nollatoleranssi - kaikkialta pois kaikki yhteydenotto mahdollisuudet vaiko pitäiskö yrittää mennä tällee niin kuin ollaan nyt menty.

Pikku breikki, pakko lähtee käyttää tessukat ulkona. Palaan kohta asiaan.

Täällä taas. Naama märkänä kyynelistä. Itku helpottaa, ei siinä. Ehkä mua ei nää jaksa ärsyttää niin paljon kun itkee välillä. Sunnuntaita vaan on sellaisia parisuhdepäiviä, eihän tässä voi yksin kuin kärsiä. Ja masokisti kun olen niin otin Häneen yhteyttä ja kuulin äänen, juteltiin pieni hetki niin kuin ennen. Se ääni ja puhetapa, kuinka tulikaan ikävä. Sitten musiikkia soimaan, niitä yhteisiä kappaleita joihin liittyy muistoja. Sitten sokerina pohjalla, koneelta auki kuvat. Eihän siihen muuta tarvittu - kyynelkanavien aukasemiseen. Perhana, että tämä toipuminen on hidasta. Ja vaikeaa. Ja tuskaista.

Mutta takaisin en ole pyytänyt enkä pyydä, siitä olen pystynyt pitämään kiinni. Ja ylpeä siitä. Olen liian loukattu sellaiseen. Mutta yli en ole vielä päässyt, sitä päivää odotellessa. Nyt ei löydy oikein sanoja postauksen jatkamiseen... Palataan myöhemmin asiaan, Tiu

Muistoja muutaman vuoden takaa

2011-01-08T09:30:00.000+02:00

Nämä kuvat olivat jo täällä, mutta ystäväni avustuksella sain koneelle kuvanmuokkausohjelman, joten poistan aiemman postauksen ja korvaan sen tällä :)

Kuopijoon, Kuopijoon...

2011-01-05T20:06:00.000+02:00

Miltä se Kuopijo näyttää? Hyvältähän se näyttää, vastaan. Oikeesti vaikuttaa todella kivalta kaupungilta. Vielä pari päivää sitten ajattelin, että Hänkin tykkäis tästä ihan varmasti. Tänään taas tuntuu, että ihan sama tykkäiskö Hän täällä asua - pääasia, että minä tykkään. Erosta toipuminen sujuu tällä hetkellä kuin letkajenkka: kaksi hyppyä eteen, yksi hyppy taakse. Pikku hiljaa alan päästä yli erosta, välillä toki otetaan takapakkia. Mutta suunta on eteenpäin, sehän on pääasia?

On pitänyt taas useampi päivä kirjoittaa, mutta on ollut sen verta haipakkaa ettei ole joutanut istahtaa postausta tekemään. Ja sitten kun olis joutanu niin on vätystäny sen verta paljon, että olen kallistanut pään tyynyyn ja vuorannut itseni koirilla.

Nyt vaan tuntuu ettei saa kunnolla kiinni siitä mistä alkais kirjoittaa, ärsyttävää. Mutta onko mun jutuissa ennenkään ollut päätä taikka häntää? :D Jos aloitetaan vaikka ihan arkisista asioista, kylläpä se juttu alkaa siitä taas rönsyilemään.

Viimeksi kirjoittelin sunnuntaina kun viikonlopun vieraan takavalot lakkasivat näkymästä. Maanantaina olin reipas ja suuntasin aamupäivällä työkkäriin: oli pikkuisen erilainen ryysis kuin Kotkassa. Yli 22 ihmistä ennen mua! (En taida osata laskea siitä eteenpäin... :p). Ei kai, oli otettava nursua vähemmäksi ja sijoitettava pylly siihen ainoalle vapaalle istuimelle. Heiluttelin pyllyä kuin hanhet konsanaan ja siihen mä sulahdin, muiden samassa jamassa olevien väliin. Yllättävän nopsaan se jono purkaantu ja mäkin pääsin työkkärin tätin juttusille. Antoi ajan ens viikon perjantaille, ei sitten yhtään kauemmas menny sekään aika... Noh, pitää olla kiitollinen siitä mitä saa :D Siitä kun mä selvisin niin suuntasin Kelalle, asumistuki-asiaa kyselemään. Ei tyttö hyvä sitä näin nopeesti voida käsitellä, rouva virkkoi. No jäämmä odottelemaan, tuumasin, join kolme mukia vettä ja lähdin etsimään kampaajaa. Tupsahdin Hair&Desing nimiseen liikkeeseen, jossa on siis taidetta myynnissä, yks kynintäpaikka ja söpö miesparturi. Jos kerran on lähdetty uutta elämää rakentamaan, niin laitetaan sitten uusi tukka ja käydään ekan kerran mieskampaajalla. Jänskättää, ens keskiviikkona sen näkee menikö syteen vai saveen. Onneks mulla on oma Oster, voi ajaa koko tukan pois jos niikseen tulee... Hih.

Jahka kampaaja-aika oli varattu niin suuntasin kelloliikkeeseen. (Joo äiti, tiedän, että ne vähäiset roposet vois sijoittaa paremminkin...) Sieltä mukaan lähti edullinen ja kaunis valkoisella nahkarannekkella varustettu rannekello. Laittaisin kuvan jos omistaisin kameran. (Joo, onhan mulla kännykkä ja siihen piuha, mutta olen liian laiska sellaiseen). Suu hevosengellä jatkoin matkaa dnalle vaihtaa kännykkäliittymään astetta halvempaan. Sieltä suuntasin kirjastoon ja kävin hakee kirjastokortin ja oisin lainannukki pari kirjaa, mutta kaikki muut hyvät oli varattu, paitsi yksi, jota en sitten löytänyt. Enkä tietenkään mä voinu keltään kysyä, muuten vaan sitä henkilökuntaa on töissä siellä... No siitä oli tarkoitus suunnata tatskaliikkeeseen kysyy tarjousta ja aikoja, mutta kävelin sen ohi ja olin liian puhki palatakseni takaisin. Akvaarioliikkeen kautta kotimatkalle, sekin oli tyhjä reissu kun suunnitelmissa oli ostaa kasveja akvaan, mutta ne olis kuulema palentunu matkalla. Käski tulla autolla, odotamma lottovoittoa. (Tai auton omaavia vieraita.)

Sieltä kotiin laittaa ruokaa. Ihan niinkin vaikeeta kuin jauhelihakastiketta kokkasin. Kyllä siinä (tuskan)hiki virtasi ja mietin, että kuka voi tykätä ruuanlaitosta ihan oikeesti. Valehtelematta en ole kokannut oikeestaan yhtään mitään 4,5 vuoteen, siippa oli vaan niin hyvä kapustan heiluttelija, että jätin homman ihan suosiolla sille. Nyt sitä samaa töpöskää on syöty kolme päivää, loput jaoin rasioihin ja laitoin pakkaseen. Oishan ne noi koiratkin kelle vois loppuja syöttää, mutta laitoinpa ne pahan päivän varalle. Tänään tulee vieraita ja on lauantaihin, jospa tulis jotain kokkailtua porukassa. Kalaa ja salaattia tekis mieli, katsotaan riittääkö budjetti sellaiseen kurmeeseen. Jos juteltiin systerin kans, että kaikki terveellinen on sikahintaista ja kaikki epäterveellinen halpaa. Reilumeininki. Pienet parin tunnin päikkärit tuohon, koirat lenkille, niille ruokaa, niin siinäpä se päivä onkin pulkassa.

Sitten koittikin tiistai. Koirat hihnaan ja suunta citymarketille, varmaan 7-8 kilsaa tuli lenkille pituutta. Lemmikkiruokatehdas Oscar jäi siihen puoleen väliin, kyllä koirat yritti viestittää etteikö mami käytäs vähän tuolla, mutta onneksi jätin lompsan kotiin. Sitten taas ruokaa nassuun ja muka päikkärit, mutta maha esitti muka taas kipeetä niin eihän siitä mitään tullu. Sitten lähdettiinkin kaverin kans katsastaa paikallinen Kontti, sellainen spr:n kirppari. Multa kun uupuu se sohva, kirjahylly ja ruokapöytä... Ei tuottanut tulosta. Sitten suunnattiin Prismaan, jestas miten pitkät käytävät. Maito- ja leipähyllyn väli oli varmaan 2,5 km. Ens kerralla laitan jumppatrikoot ja lenkkarit kun meen sinne ostoksille enkä saappaita ja toppatakkia, niin kuin eilen. Sitten käytiin vielä tsiikaa parit eläinkaupat keskustassa. Sieltä pikakahvipaketti kainalossa kotiin koiria harjaa ja lenkittää ja aikaisin nukkumaan. Mutta kappas, juuri kun silmäluomet oli painumassa kiinni, tulee tunne ettei Hänellä ole kaikki kunnossa. Se on hukkunut jäihin, pulpahtaa alitajunnasta ajatus. Yritän soittaa, laittaa viestiä, joudun avaamaan koneenkin uudestaan tarkistaakseni, jos hän olis koneella. Laitoin jopa parille sen kaverille viestiä, että milloin Hänestä on tehty viimeinen havainto. Mietin jo vakavissani 112, mutta onneksi piippaa puhelin ja kertoo kaiken olevan kunnossa. Helpotuksen jälkeen nousee viha: mitä v*ttua mä huolehdin? Ei seurustella, ei kuulu mulle. Ristiriitaisissa mietteissä viimein nukahdan.

Aamullakin vielä ärsyttää. Miksen unohda? Miksi välitän? Miksi huolehdin? Miksi pidän yhteyttä? Miksi ajattelen häntä? Miksen vaan voi unohtaa ja elää niin kuin mitään 4,5 vuotta ei olisi koskaan ollutkaan? Toki en minä halua hyviä hetkiä unohtaa, kyse ei ole siitä, vaan eron ylipääsemisestä. Jo useampi on sanonut, että jahka saat oman elämäsi järjestykseen niin et enää edes halua palata yhteen Hänen kanssaan. Pyh ja pah, mitä te oikein horisette, olen ajatellut. Ette kuule tiedäkkään kuinka mä vaan haluaisin palata yhteen. Kunnes... Tänään ajatus on alkanut kypsyä ihan oikeasti - miksi haluta palata yhteen sellaisen kanssa, joka on särkenyt sydämesi ja itkettänyt viikkojen ajan. Ei sellainen ole rakkautta, eikä rakkauden väärti. Kumpi meistä onkaan tarvinnut omaa aikaa, olen miettinyt. Mulla ainakin on aika mallillaan elämä tällä hetkellä. Toki kellä onni on niin se onnen kätkeköön, sanotaan ja niin taidan tehdä. Toki sydän on riekaleina ja on varmasti pitkään. Mutta toivottavasti en enää saa tuollaisia eilisiltaisia "kohtauksia", se oli kamalaa.

Mutta mikäs tässä eläessä. Mulla on edelleen ihania kavereita, ystäviä ja perhe, ja Kuopiostakin on löytynyt vanhat tutut, jotka haluavat tavata vuosien jälkeen - se lämmittää vanhaa sydäntäni. Tänäänkin vietin monta monituista tuntia kaverin luona kahvilla ja sieltä lähdin todella hyvillä mielin. Se kehui mua (*henkseleiden paukuttelua*) rohkeaksi kun olen tehnyt näin ison muutoksen elämään. Mä yritin vakuutella, että hulluutta se on eikä rohkeutta, mutta ei se sitä (onneksi) allekirjoittanut :D (Vrt. mainos, missä: meilläpäin tätä kutsutaan tyhmyydeksi, meilläpäin sinnikkyydeksi...) Sieltä lähdin 10e kahvinkeitin kainalossa erääseen liikkeeseen, mistä mulle on luvattu alustavati työharjoittelupaikka, jos ei "oikeaa" työtä löydy. Ihan intona siitäkin, asiat tuntuu järjestyvän liiankin hyvin. Mä vaan oon niiiiin iloinen :) Okei, en ole huolissani, tämä ilo menee kyllä ohi... :p (Pessimisti ei pety: leuka kiinni rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vaimitensenyoli...)

Asuntokin on luksus ja mulle on vakuuteltu ettei se ole niin kallis ettenkö mä sitä pystyis maksamaan. Senhän tulevaisuus näyttää, mutta tämä on todella hyvällä paikalla, kiva pohjaratkaisu ja tästä saa sisustettua hienon. Huonekaluja vähän uupuu, mutta oleellisimmat on, kyllä ne loput sieltä tulla tupsahtaa.

Koiratkin tuntuvat olevan tyytyväisiä. Ihan hirveesti en ole niitten kans viikkoon ennättänyt, muuta kuin paljon lenkkeillä. Kylläpä nekin alkaa saada oman osansa mun huomiosta taas jahka muuttoruljanssi on oikeesti ohi. Nelli odottais trimmausta, jospa mä sen tällä viikolla saisin trimmattua kun saan apukädet käyttöön tästä illasta lauantaihin saakka. Huippua saada taas vieras, tykkään ja odotan innolla, että saan parin tunnin päästä ottaa tessut hihnan päähän ja lähteä lyllertää kohti linja-autoasemaa.

Koirahommista tulikin mieleen, että jos Nata lähtee keväällä sinne missä ei kipuja tunneta, niin täytyis alkaa katsella uutta pentua. Joo, onhan mulla Nelli, mutta kyllä mä tarviisin jonkun minkä kanssa touhuta. Kovasti olen miettinyt sammarin, saksanseisojan ja riisenin väliltä. Alan kallistua tuohon seisojaan, sen verran metsästyskipinä puri tänä syksynä. Ja miksipä sitä hyvää harrastusta hukkaan heittämään? Pari kiinnostavaa kevätpentuetta olis tulossa, täytyis soitella joko niistä voi tehdä alustavia varauksia... Aamulla juttelin seisojasedän kanssa, jolla oli ollut kyseisen rodun edustajia jo vuodesta -65 alkaen. Tiesi siis mistä puhu. Vihjas sek:stä. Pitää perehtyä sivustoon tarkemmin. :)

Huh, olipa se taas urakka kirjoittaa, mutta antoisa sellainen. On se vaan helpottavaa pudottaa taakkaa tänne vähemmäksi. Mutta kotityöt odottavat, palataan taas. -Tiiu

Viisaus ei asu meissä.

2011-01-02T16:39:00.000+02:00

Paitsi minussa tuntuu asuvan se kuuluisa jälkiviisaus. Taas on luvassa riipivää erotekstiä, voitte lopettaa lukemisenne tähän... Tai hakea Nessuja ja ottaa mukavan asennon siinä pikkuisella tuolilla.

Mä oon puhunu, puhunu, itkeny ja puhunu. Spekuloinut ääneet ja hiljaa mielessäni. Välillä se tuottaa tulosta ja helpotusta, välillä saa ahdistumaan lisää. Mua on paljon tuettu ja lohduteltu, olen ollut todella yllättynyt siitä valtavasta huomiosta mitä olen saanut - ainostaan positiivisessa mielessä. Toivottavasti muistan olla tukena sitten muille kun he ovat sen tarpeessa.

Nyt kun tunteet menevät vuoristorataa niin tulee kiinnitettyä huomiota mm. laulujen sanoihin, mietelauseisiin, mottoihin. Ja tulee kuunneltua mitä ihmisillä on oikeesti kerrottavana. Eräs ystävä, josta on lyhyessä ajassa tullut minulle yllättävän tärkeä, laittoi pitkän viestin. Siinä oli paljon ajateltavaa... Lainaan luvalla muutamia kohtia siitä tähän:

Mä niin haluaisin sanoa sulle jotain, mikä edes hiukan helpottaisi sun oloa. Älä kuitenkaan ajattele sitä, mitä sä olisit voinut tehdä toisin. Sä olet ollut oma itsesi ja antanut Hänelle juuri sen, kuka itse olet. Niin surullista ja pelottavaa, kuin se onkin, ihmiset muuttuu ja ajatukset sen myötä. Nyt Tiia keskityt vain omaan jaksamisees ja uuden elämän alkuun Kuopiossa. Aivan kuten sanoit, aika parantaa. Niin klishee kuin se onkin.. Anna itselles lupa surra, mutta älä kuitenkaan jää siihen suruun rypemään. Keskity tulevaan, uusi asunto, uusi kaupunki, uudet ihmiset ja ihmeellinen kesä edessä. Ja tuolla kaikella on sulle niin paljon tarjottavaa!

Tuhat halausta ja hirveästi voimia!♥ Olen täällä, jos tarvitset..

Tuo viestihän sai taas kyynelkanavani auki, yllätys yllätys. Mutta olen paljon pohtinut sitä mitä mä tein väärin.Tai me tehtiin. Suuren suuria asioita en ole löytänyt, ja luulisin, että niistä olisi tullut puhetta ennen eroa... Joku voisi ajatella, että mitä sä ämmä tuollaisia vatvot, se on myöhästä nyt, mutta jos virheistä olisi tarkoitus oppia niin ehkä asioita sit tarvii vatvoa. Hankalasti selitetty, ehkä ymmärrätte.

Ongelma numero yksi. Mä taidan olla liian vahva - kaikin puolin. Lapsuus oli rankka, samoin nuoruus ja kaikkihan me tiedämme vanhan sanonan siitä mikä ei tapa niin se vahvistaa. On tainnut vahvistaa liikaa. Mä oon ollut vuosikaudet sitä mieltä, että koskaan ei voi olla liian vahva, mutta (naisella etenkin) on oikeus muuttaa mielipidettä. Nyt mä en todellakaan ole tuolta mieltä. Joskus on syytä nostaa kädet pystyyn, eikä se ole heikkouden merkki.

Ongelma numero kaksi. Ehdottomuus. Nyt vasta olen tiedostanut sen kun se on jo myöhäistä. Miksi mun pitää olla niin jästi, jukuri ja luupää ja saada tahtoni aina läpi. Prkl. Eihän kukaan sellaista jaksa, tiedän tiedän.uuden vuoden lupauksena lupaan ja vannon, että ehdottomuuteni saa hellittää. Ärsyttää niin paljon.

Ongelma numero kolme. Rutinoituminen. Rakastan rutiineja. Se vaan on arjen perusta ja tuki ja turva. Mutta liika on liikaa. Jatkossa yritän olla rutinoitumatta - liiaksi.

Ongelma numero neljä. Olettaminen. Sain eron myötä karvaan opetuksen siitä ettei ikinä koskaan milloinkaan enää pidä olettaa mitään. Vaikka minut tunnetaan puheliaana suupalttina, jää minultakin (tärkeimmät) asiat sanomatta ääneen. Viestinä kiersi aikoja sitten sanoma, joka meni jotenkin näin: Jokainen päivä voi olla se viimeinen päivämme ja jokainen kohtaaminen ihmisten kanssa viimeinen kohtaamisemme. Eron myötä kun ei menetä vain Häntä vaan liudan Hänen kautta tärkeiksi muodostuneita ihmisiä, joille ei ole tullut koskaan sanoa mitä ne merkitsee. Kiva tällee jälkikäteen jälkiviisaana yrittää ilmoitella ja kertoa heille mitä ne ovat merkanneet kaikki nämä vuodet. Mikä siinä on niin vaikeaa sanoa ääneen, että olet rakas ja tärkeä? Mitä hävettävää ja menetettävää siinä on kun sen kertoo ääneen eikä oleta, että se toinen tietää.

Ja jos joskus on ollut jostain jotain mieltä, mutta jos ajatukset on muuttuneet niin se tulee kertoa ääneen eikä olettaa, että se toinen tietää sun korvien asennosta tai nenäkarvojen muuttuneesta lukumäärästä, että ajatukset ovat muuttuneet. Kannatan avointa keskustelua ja aion harjoittaa sitä jatkossa runsaasti. Onneksi minulle annettiin mahdollisuus yhden ihmisen kanssa välien selvittelyyn ja siinä ei sitten auttanut muu kuin lopuksi surkutella väärinkäsitysten summaa. No ainakin se tuli selvitettyä, yks asia painaa mieltä vähemmän.

Kyllä kai näitä kohtia riittäisi vaikka kuinka, mutta se ei ole tämän postauksen oleellisin sanoma. Ihan oman mielenrauhan takia halusin ruotia asioita, joita haluan muuttaa itsessäni.

Päivällä kävin ekan kerran tuossa lähikaupalla, ja sorruin ostamaan erään naisten hömppälehden. Oli yhtä noloa kuin pornolehden ostaminen, luulisin. Sulloin sitä samalla tavalla ostosten alle, katsoin myyjää pahasti kun se siinä sitä pyöritteli niin, että muut olisivat voineet nähdä mikä lehti oli kyseessä ja tungin sen heti kassiin alimmaiseksi kun se hihnaa pitkin vihdoin liukui luokseni. No siis asiaan, siinä oli juttu Sinä se olet! Mistä tietää, että kumppani on juuri se oikea? Lukijamme kertovat, millaisella hetkellä he tajusivat löytäneen elämänsä rakkauden. Jäin itse miettimään milloin se tapahtui minun kohdalla. En oikein jaksa uskoa rakkauteen ensisilmäyksellä enkä siihen ainoaan oikeaan, mutta silti juttu sai minut miettimään, mikä sai minut kiinnostumaan juuri tuosta miehestä.

Jo ensimmäinen katse jonka loin Häneen, sai jonkun rattaan pois paikaltaan. Eihän toki ulkonäkö ratkaise, mutta se on se mikä kiinnittää huomion. Ja Hän vaan oli jotenkin vaan niin täydellinen. Ehkä vähän lyhyt, tuumin, mutta ehkä mä voin siitä tinkiä. Eipähän tarvitsee syytää rahaa korkkareihin, perustelin itselleni. Tavallista ruskeampi iho oli niin uskomattoman hyvännäköinen, ja nuo silmät niin söpöt. Ja lihaksikas. Hän on kuin nallekarhu, olisin kuvaillut jos joku olisi kysynyt.

Seuraavat kiinnostukseni herättäjät olivat huumorintaju ja fiksuus. Ton jututhan osuu ja uppoo muhun ja saa mut nauramaan. Ja tuo fiksuus, ai, oot lukion käynyt, mm-m, myhäilin. Eihän se kaikkea kerro, mutta mua kiehtoo hirveesti hyvä yleissivistys, johtuisko siitä, että se multa tuntuu puuttuvan (ja pahasti, mitä mä oonkaan tehny kaikki koulupäivät...Vissiin piirrelly heppojen kuvia vihkot täyteen). Eikö ihmisellä ole tapana etsiä itseään täydentävä kumppani...?

Sitten tulivat harrastukset ja samat kiinnostuksen kohteet. Kun ne olivat sellaisia, jotka itseä kiinnostivat niin eihän siinä voinu ajatella, että missä tuo on ollu kaikki nämä vuodet. Jos toi on vapaa niin se on sit varattu mulle, kiitos.

Tähän väliin huomio. Kirjoitin tätä postausta perjantaina, mutta se jäi kesken kun sain viikonlopuksi vieraan. Viikonloppu oli todella terapeuttinen, ja me vaan puhuttiin ja puhuttiin. Olo keventyi valtavasti ja tänä aamuna olikin haikeaa kun mietin, että kelle mä nyt tilitän ja kuka kommentoi ja antaa omia näkökulmia tilanteisiin kun terapeutin piti lähteä ajamaan kotiin. Joten nyt fiilikset on jonkun verran erilaiset kuin perjantaina, mutta silti mulla on olo, että haluan kirjoittaa asioita ylös ja ruotia niitä paperilla.

Mutta takaisin siihen (hömppä)lehden innoittamaan aiheeseen, milloin itse tajusin sen olevan juuri Se Oikea vai miten sen sanois paremmin... Alussa kun tilitin, ettei sitä oikeaa välttis ole olemassa. Kaikki tuohon luettelemani asiat ovat vasta kiinnostuksen herättäjiä ja asioita, jotka saivat minut ihastumaan. Ensimmäinen vuosi meni tutustuessa ja se seuraava kesä taisi saada minut ymmärtämää, että tuossa Hän on. Ei täydellinen, niin kuin ei kukaan muukaan meistä, mutta siinä on kaikki mitä minä tarvitsen.

Rakkaus on niin outoa... Se kun saa vaikka kuolemaan sen toisen puolesta, olemaan epäitsekäs ja tekemään tekoja, mitä ei muuten tulisi tehtyä. Lehdessä oli moni kirjoittanut tajunneensa rakastavansa kun he olivat kokeneet übersuloisia hetkiä, romanttisista illallisisia, suutelua rakettien paukkeessa, mutta itselleni rakastaminen on arkisia asioita ja pieniä tekoja.

Lopullisesti rakkauden taitaa ymmärtää kun sen menettää. Olen koko eron ajan vaan toivonut, että palattaisiin yhteen ja saisin tuon rakastamani henkilön takasin... Viikonlopun jäljiltä olen tullut tulokseen, että en mä Häntä halua takaisin ahdistuneena ja oman elämän kaipuisena vaan sellaisena vanhana oman itsenään. En mä sitä ihmistä sellaisena kaipaa, jolla on paha olla kanssani ja joka haluaa elää omaa elämää vaan haluan Hänet sellaisena kun hän rakasti minua ja toivoi yhteistä tulevaisuutta.

Olen ollut ahdistunut kun on niin kova ikävä. Pahinta se on öisin kun havahtuu huoneen viileyteen ja ameebamaisesti lähtee etsimään sitä turvallista ja lämmintä kainoloa, joka aukesi aina kun siihen halusi. Aikaisemmin kun sitä ei ole löytynyt niin on voinut ajatella, että enää pari yötä niin sitten se maailman turvallisin kainalo on taas täällä ja kaikki on ennellaan. Mutta nyt asia on toisin... Sitä ei ole eikä itseään voi lohduttaa laskemalla päiviä, että se tulisi takaisin. On opittava olemaan etsimättä tuota kainaloa ja kääriydyttävä tiukemmin peittoon ja vedettävä koira tiukemmin omaan kainaloon. Toki, kyllähän niitä kainaloita on tarjolla ihan varmasti, mutta itse uskon, että sillä tulee vain aiheutettua hallaa itselleen.

Seuraavaksi pahimmat ajat ovat aamut. Kun on herättävä todellisuuteen. Ja tajuttava se. Ei voi todellakaan jäädä makaamaan punkkaan, muuten alkaa aamu itkulla. On noustava ja tartuttava arkisiin asioihin kiinni, kovetettava itsensä.

Seuraavat ikävän hetket ovat hetket jolloin kokee iloa jostain asiasta. Sen kun on tottunut jakaamaan ilonsa (ja surunsa) 4,5 vuotta ja nyt on vaan iloittava itsekseen. Eikä ilon hetket tarvitse olla suuria, riittää uuden lenkkireitin löytäminen, kun tulee ajatus, että täytyy soittaa heti Hänelle ja jakaa tämä tieto kunnes muistuu, että ei sitä iloa voikkaan jakaa. Toki, onhan kännykän muisti puhelinnumeroita täynnä, sieltä vaan randomina numero ja hehkuttamaan uutta tietoa, mutta se ei ole sama asia. Olen huomannut, että ilo tuntuu hiipuvan nopeammin kun sitä ei enää jaa kenenkään kanssa...

Opettelua, ja totuttelua, sitähän tämä nyt on. Ehkä tähän pian tottuu ja unohtaa pinttyneet tapansa. Korvaava toimintaa vanhojen käytöstapojen tilalle, niinhän niitä koiriakin koulutetaan.

Tämä teksti antaa varmasti kuvan hunajaisesta elämästä, mikä ei ole totuus. Ei elämä ole aina ruusuilla tanssimista, eikä sen tarvitse olla. Olis kuitenkin helpompi ymmärtää ero jos olisi riidelty jatkuvasti tai ei olisi nautittu toistemme seurasta. (Tai siis minähän en voi puhua kuin omasta puolesta.) Puhuttiin terapeutin kans viikonloppuna siitä, että miksi mä olen ollut niin sokea toisen pahan olon suhteenm, eihän semmoinen ole mitää rakkautta jos ei osaa toista lukea. Minulle vaan tuumittiin, että ehkä sä et ole vain halunnut nähdä sitä. Että olisin kieltänyt sen itseltäni ja keksinyt selityksiä mahdollisesti muuttuneelle käytökselle. Paljon mahdollista, näin voi olla. Huomatessani käytöksen muuttumista, olin tainnut ripustautua lisää ja viedä se vähäisenkin oman ajan - menettämisen pelossani, mikä taas on ihan päinvastaista mitä olisi pitänyt tehdä.

Eron hetkellä on ihan turha mennä vannomaan täydelliseksi muuttumista ja lupaamaan kuuta taivaalta, ei sellaiseen kukaan pysty, mutta kyllä mä olen miettinyt, että olisin minä vähemmälläkin opetuksella muuttunut ja alkanut kiinnittämään käytökseeni huomiota. Ja erotilanteen ollessa päällä, on turha selittää asioista mistä olen jo tännekkin kirjoittanut, eli tuosta olettamusten korjaamisista. Kyllähän ihminen epätoivon hetkellä myy vaikka mummonsa jos niikseen tulee. Mutta en voi sanoa, että olisin muuttunut nyt täydelliseksi, mutta kyllä minä opetuksen sain, ja aion oppia siitä.

Vielä olisi asiaa vaikka kuinka, mutta asunto odottaa siivoojansa ja koirat lenkittäjäänsä. Palataan taas. -Tiiu

Teit meistä kauniin.

2010-12-24T22:49:00.000+02:00

Kauhea tarve kirjoittaa, muttei löydy sanoja... Jo pitkään on ollut tunne, että kun sais jotain raapustettua niin olo saattais helpottua, mutta se vaan on jotenkin niin vaikeaa.

Mä olen kuullut jonkun viisaan joskus sanovan, että seitsemän vuoden välein elämässä tapahtuu iso muutos tai jotenkin sinne päin. Ymmärrätte varmaan pointin... Vuonna 2004 loppui peruskoulu ja unelmani toteui kun ovet Kannuksen kennellinjalle aukesi. Samana syksynä löysin ensimmäisen rakkauteni. Vaikka nuoria oltiin niin me muutettiin yhteen ja kuljettiin yhteistä matkaa reilu vuosi. Siihen aikaan mahtui paljon hyvää, mutta myös paljon surua ja murhetta. Kun surua ja murhetta on enemmän kuin iloja, niin peli kannattaa viheltää poikki. Ei siinä mitään, elämä jatkui.

Puolisen vuotta vuotta myöhemmin menin työharjoitteluun Kainuun Prikaatin sotakoiraosastolle. Se oli loistava kesä, opin paljon etenkin kouluttamisesta ja koirakkojen ohjaamisesta. Ennen kun harjoittelu loppui, niin huikkasin eräälle koiranohjaalle, että tulee käymään kahvilla jahka intti loppuu kun kerta Kannuksen ohi kotiinsa ajelee. Niinhän se tuli ja siitä alkoi vuosisadan rakkaustarina. Tuo ihminen mullisti elämäni ja vei sen uudelle tasolle. Vuoden seurustelun jälkeen tuli tieto, että Häntä odotti koulupaikka Kotkassa. 500 km välimatka tuntui mahdottomalta, joten järjestin (koulu)asiat niin, että pääsimme muuttamaan yhdessä tuonne kaukaiseen kaupunkiin.

Kesän ennen yhteenmuuttoa vietin työharjoittelussa Pohjois-Irlannissa. Suurena Irlanti- ja Englanti-fanina, harjoittelu oli unelmien täyttymys, mutta muistan vieläkin tuon vuosien takaisen raastavan ikävän, joka minua vaivasi tuolloin. Mikä olikaan ikävöidyn kesän jälkeen parempaa kuin yhteenmuuttaminen? Sinne me muutettiin perheitten avustamana, kauas kaikesta. Siellä me oltiin kaksi nuorta rakastavaista. Vuodet vieri, minä sain neljän vuoden urakkani valmiiksi ja valmistuin. Muutimme kesäksi Kokkolaan, paremman työtilanteen vuoksi. Sairastuin, minut leikattiin, ja elämä oli aika myllerrystä. Syksyn tullen muutettiin takaisin Kotkaan ja minä sain töitä. Pari vuotta meni siivillä, välillä minulla oli todella vaikeaa sairastumiseni, hoitojen ja useamman leikkauksen jälkeen, mutta kaikesta selvittiin. Oli helpompi parantua kun oli joku joka lohdutti, tuki ja hoiti. Sairaus hellitti otettaan ja aloin saada taas otetta elämästä. Hain opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ajatuksena, että Hän tulee vuoden päästä perästä jahka saa oman koulunsa loppuun. Koulusta tuli viime kesänä tieto, että minut oli valittu varasijalle. Siinä sitten jännitämään peruuko tarpeeksi moni, että mä pääsisin kouluun. Tarpeeksi moni ei perunut vaan koulu jäi 1,75 pisteen päähän. Ei siinä mitään, onhan tässä vielä aikaa, vuoden päästä uusi yritys. Töissä vaan oli jo vissiin valmistauduttu siihen, että mä lähden opiskelemaan, joten työsoppari ei enää jatkunut. Sekään ei lannistanut, tuntui todella hyvältä lopettaa työt. Samaan syssyyn tuli kutsu polvileikkaukseen, polvi kun oli vaivannut jo kouluajoista lähtien ja menny yli 4 krtaa pois paikoiltaan. Jäin töistä sairaslomalle ja siitä sitten työttömäksi. Nautin täysin tuosta saikku- ja työttömyysajasta, enhän ollut pitänyt oikeastaan yhtään lomaa sitten peruskoulun.

Suunnittelin, että alan etsiä töitä vuoden vaihteen jälkeen ja aloitan pääsykokeisiin luvun uudelleen. Toukokuussa olisi pääsykokeet, siinä sitten kesä töitä ja syksyllä muutettais siipan kanssa Kuopioon kun Hänen opintonsa tulisivat valmiiksi ja minun alkaisivat. Mutta sitten elämä päätti heittää härän pyllyä.

Siippaa ahdisti. Kyllä se menee ohi, minä virkoin. Joo niin se varmaan menee, tuumi Hän. Aikaa kului, mutta eihän se ahdistus ja huono olo helpottanut. En minä ole onnellinen jos sinä et ole, kerroin. Oli kohdattava totuus, oli sisäistettävä ettei vuosisadan rakkaustarina jatku. Niin pahalta kun se tuntuikin.

Kuopiosta tarjoutui asunto, tippui suorastaan syliin. Ei auttanut muu kuin alkaa järjestelemään asioita niin, että molemmat jatkavat elämäänsä eri tahoilla. Niin pahalta kun se minusta tuntuikin. Tuntui niin epäreilulta, teki mieli huutaa. Monta päivää meni sumussa. Kielsin koko asian. Kyllä se kohta tajuaa tekevänsä virheen kun päästää mut lähtemään. Ei tämä oikeesti lopu, kaikki kääntyy vielä hyväksi. Tämä on vain pahaa unta, ei tämä ole todellista. Mutta se oli todellista. Painajaista valveilla.

Mä olen itkenyt ja tulen itkemään. Kaikki sanoo, että itke vaan, se helpottaa. Ja minä itken, mutta helpotusta en vaan ole vielä saanut. Vielä. Kyllä minä aikuisena ihmisenä tiedän, että kyllä tämä olo helpottaa - ajan kanssa viimeistään. Kun aikaa on kulut tarpeeksi, tulee tästä 4,5 vuodesta kaunis muisto. Mutta nyt se ei lohduta eikä auta. Sisällä raastaa, on vaikea hyväksyä. Tulee viha niin itseä, Häntä kuin elämää kohtaan. Miksi elämä on epäreilua, enkö ole vielä kärsinyt tarpeeksi. Enkö olisi saanut vielä hetken olla onnellinen ja rakastaa.

Kaiken surun, vihan ja epätoivon keskellä yritän ajatella miten hyvin minulla on asiat. Minulla on ihana perhe, ihanat ystävät ja nuo kaikkein rakkaimmat tassusankarit. Tulee vielä uusi mies, lohdutetaan. Niin varmasti tulee, mutta miten tässä uskaltaa rakastua, antaa elämälle uuden mahdollisuuden satuttaa. Olisiko helpompaa keskittyä uraan ja harrastuksiin. Täytyyhän elämä muustakin kun parisuhteesta. Ja olihan lapsuuten suuri unelma muuttaa lappiin, seuranani ainostaan neljä samojedia. Miksipä ei? Ei tietenkään tässä ja nyt, tämän hetken unelmani on päästä opiskelmaan, varmistua siitä, että selviäisin pääsykokeista ja minut hyväksyttäsiin opiskelijaksi.

Vietin pitkästä aikaa kolme yötä Kuusamossa hyvän ystäväni, eli kummityttöni äidin ja hänen perheensä luona. Se paikka vaan tekee ihmeitä. Aamuisin kävelin kaikessa hiljaisuudessa läheisen järven rantaan ja siinä seistessä oli vaan niin hyvä olla. Mulla ei ollut mihinkään kiire ja ajatukset vain virtasivat. Oli ahdistavaa lähteä sieltä pois, mutta lohduttomina hetkinä yritän palata ajatuksissani sinne samaan paikkaan jossa annoin pakkasen purra poskiani, tuulen tuivertaa hiuksiani ja mieleni levätä. Reissusta palattuani sanoin perheelleni varovaisesti, että mä varmaan jossain vaiheessa elämääni muutan Kuusamoon. Vastaus oli, että kyllä me ollaan se tiedetty jo pitkään. Ai jaa... :)

Nyt mennään perjantaissa. Tiistaina lähtee pakettiauto kohti Kotkaa, viimeinen reissu sinne. Pakataan elämäni pahvilaatikoihin ja kuljetetaan se Kuopioon. Sinne pitäisin alkaa rakentamaan uutta kotia, kotia joka on vain minun ja koirien. Oma pesä ja turvasatama. Vuorokauden reissu on varmasti raskas, mutta se on tehtävä. Vuoden alusta toivon saavani töitä uudelta paikkakunnalta ja aloitan lukemiset. Vuodesta 2004 vuoteen 2011 tulee kuluneeksi nuo maagiset seitsemän vuotta mistä alussa mainitsin.

Kuka tietää menenkö ikinä opiskelemaan vaikka pääsisinkin sisälle kouluun. Voihan olla, että löydän niin hyvän työn ettei minulla ole kaipuuta koulun penkille. Kuka tietää, että jos en pääse kouluun, ja muutan heti kesällä Kuusamoon. Kuka tietää ajaudunko enää koskaan parisuhteeseen vai nautinko elämästäni enemmän yksikseni, ympärilläni perhe, ystävät ja lemmikit. Kuka tietää minne elämä kuljettaa. Tälläiselle kontrollifriikille on mahdoton tehtävä ymmärtää ettei voi hallita elämää täysin. Sillä kun näyttää olevan ässä hihassa ja yllätyksiä tarjolla.

Kiitos vuosista, jotka sain kulkea rinnallasi. Kiitos kaikesta rakas. Ja niin, mä lupaan pärjätä.

Alkaa P:llä loppuu A:lla

2010-11-24T18:19:00.000+02:00

"Hienoo olla Pohjanmaalla
Pellot tasaiset, mut kotiin johdattaa
Alkaa P:llä loppuu A:lla
Hienoo olla Pohjanmaalla
Vain maa pysyy, muu pois katoaa, katoaa"

Viime viikonloppuna kokoontui Kennel -04 Keski-Pohjanmaan sydämeen - vanhaan kunnon Kansas-cityyn. Hanttu oli ystävällisesti varannut meille Yli-Kannuksen kylätalon lauantaista sunnuntaihin, minne itse kukin ympäri Suomen kokoontui.

Suurin osa lienee nähnyt tosiaan vuonna -08 kun koulu loppui virallisesti, mutta osa meistä lähti jo -07 keväänä niin kun myös allekirjoittanut. Alunperinhän mun ei edes pitänyt osallistua koko kokoukseen ihan vaan taloudellisista syistä johtuen, mutta entinen avokki Riksu ;) pisti asiat rullaamaan ja järjesti mut perjantaina Tampesteriin, josta lauantaina lähdettiin kimppakyydillä Kannukseen. Sunnuntain paluukyyti Kotkaan järjestyi toisen luokkakaverin ja hänen avokin avustuksella. Jos ois pitänyt mennä julkisilla tai omalla autolla niin olis jääny reissu tekemättä...

llalla siinä sitten tarinoitiin ja vaihdettiin kuulumisia ja syötiin heekkuja, mutta illan tullen lähdettiin pyörähtää krouvi Menomonossa ja Kannus Pubissa. Allekirjoittaneella ainakin oli mukavaa, toivottavasti oli muillakin. Tanssilattialla ainakin pistettiin jalalla koreasti :)

Seuraavana aamuna oli hiukan huono olo, liekkö syynä Kannuksen vesi... No, onneksi ei tarvinnut ajaa ja pitkän matkan sai käyttää pääosin nukkumiseen.

Mantan Fami, ainut julkaisu kelpoinen kuva luokkakokouksesta... ;)

Maanantaina tais olla viikonlopusta, tai siitä seuranneesta huonosta olosta, pieni morkkis kun innostuin pesemään koirien pedit pitkästä aikaa. Nyt sopii taas neitien nukkua kuratassuilla puhtaissa pedeissä :)

Huomenna olis taas Koksi päivä. Kaamean mahakivun selvitys jatkukoot tällä kertaa tietokonetomografian muodossa. Toivottavasti sietlä tulis selko tähän hommaan, muuten alan jo uskoa että syy löytyy korvien välistä. Oisko tuo kyllä mikään ihme :D Mutta enköhän mä palaa huomenna kertoilee kuinka koksin keikan kävi. Tsau.

Aarre :)

2010-11-10T12:26:00.000+02:00

Monen vuoden etsiminen on päättynyt sillä nyt se on täällä. Minun omana, vain minun! Kyseessä on siis Valittujen Palojen Koko perheen KOIRAKIRJA vuodelta 1985. Kirja perustuu ranskalaiseen teokseen Gulde des chiens, mikä on vuodelta 1982.

Olen pitänyt silmäni auki kirppareilla, divareissa ja markkinoilla, joissa on ollu vanhoja kirjoja myynnissä, mutta ei se vaan ole tullut vastaa. Parilla nettidivarilla tää on myynnissä, mutta minun pihiin makuuni niissä on ollut liikaa hintaa. Nyt taas perjantaina googlettelin tätä kirjaa ja se oli ilmestynyt eräälle foorumille näillä tiedoin: Valitut palat : KOKO PERHEEN KOIRAKIRJA 5e (paksu, selkeä kirja, sopii erityisesti lapselle, nuorelle). Ilmoituksen laittaja oli kotkalainen, joten innostuin että säästyn postikuluilta kun kirja on kerta samalla paikkakunnalla, mutta puhelu myyjälle paljasti kirjan olevan sadan kilsan päässä. Sovittiin, että kirja tulee postin kautta ja maksan suolaiset postarit. Postit teki 8,5e, eli enemmän kuin kirja, mutta ehkä tämä oli 13,5e arvoinen hankinta kuitenkin. :)

Se miksi niin intohimoisesti tätä halusin, niin johtuu lapsuudesta. Tämä oli yksi ehdoton suosikkikirja, jonka taisin lainata lähes joka kerta kun isän mukana pääsin kirjastoon. Taisin olla niin pieni, että lukea en tainnut osata, mutta koirien piirrettyjä kuvia oli niiiin kiva katsella. En siis hankkittunut tätä arvokkaan tiedon yms. takia vaan ihan vaan sen takai, että saan kimpaleen lapsuuden iloa takaisin tämän kirjan kautta. *Onnellinen huokaus* Miten ihminen voi tulla näin hyvälle tuulelle yhden vanhan ja kuluneen kirjan takia?

Koko perheen KOIRAKIRJA, aito ja alkuperäinen, vuodelta 1985

Myydään

2010-11-02T17:33:00.000+02:00

Ford Mondeo -97 tuli määränpäähänsä ja jätti jälkeensä:

- Melkein uudet kesärenkaat Kelly ST 185/65 R14. Ei ehditty ajaa kuin noin 3000 km. Tarjoa. Renkaat Kokkolassa.

- Viime talvena ostetut talvirenkaat BFGoodrich 185/65 R14. Renkaat Kotkassa. Tarjoa!

- Koiraverkko, mitat: leveimmillään 131,5 cm, korkeus 36 cm. Kaikki osat tallessa. Löytyy Kokkolasta. Tarjoa!

- Iso koirahäkki autoon. Korkeus 72 cm, pituus 96 cm, leveys 63 cm. Kokkola. Tarjoa!

- Cd-soitin autoon. Hyvä perussoitin, siisti, kunnossa oleva, kaikki osat tallessa. Kaukosäädin löytyy myös :) Tällä hetkellä Kotkassa. Hinta uutena n. 75€, pari vuotta vanha. Tarjoa!

Kuvat tuotteista!

044-3271809/Tiia

tiiatervola@gmail.com

Syksyä

2010-11-02T14:11:00.000+02:00

Mondeo tuli tiensä päähän ja taloon tuli Opel Astra veräjineen :) Kaikki muut tykkää paitsi Nelli...


Nata syksyllä 2010 (c) Riikka Byckling

Nelli syksyllä 2010 (c) Riikka Byckling


Nila metsällä Tavastkengällä 2010 - Miten niin äitinsä korvat?

Yhtään sohvatyynyä en ole syönyt (ellei niitä 6 kpl lasketa...)

Nelli ja vinkuva skunkki salarakkaitten rannassa

Bloggaaminen

2010-11-02T13:19:00.000+02:00

...onko se jotain syötävää? ;D Niin hienosti kun mä syyskuun alussa blogin uudistin, niin en ole saanut aikaiseksi tänne mitään rustata. Runosuoni on vetäytynyt ennen aikaiselle talvilevolle tai sitten se on jo ikiroudassa, mene ja tiedä. Pahoittelen jo nyt jos teksti ei ole mitään kauhean sujuvaa.

Meillä on vietetty parit synttärit: Nila, meidän perheen kuopus, tuo rakastettava riivinrauta, täytti hurjat 1 vuotta 14.8.2010. Neiti piti ekat juoksunsa 14.10-31.10 huolimatta Villen vannotuksista, että ennen kanalintujen metsästyksen loppumista ei pidetä juoksuja... ;p

Seuraavat synttärit kuuluivat minulle 6.9 - niitä ei tarvitsisi edes muuten mainita, mutta kun lahja oli niiiin hieno! Haltin metsästyspuku kimppalahjana Villeltä, äidiltä ja Villen vanhemmilta. Kiitos siitä vielä kerran! Lahjaan innoitti lienee alku syksystä suoritettu metsästyskortti ja rinnakkaislupa Villen haulikkoon. Vaviskaa metsästettävä riista!! ;p Tälle syksylle ennen ehtinyt kyseistä pukua montaa kertaa ulkoilluttaa, kiitos polvileikkauksen, mutta vaikuttaa tosi hyvältä puvulta - suosittelen! Ensi vuoden metsästyskautta odotellessa...

Sitten juhlittiin perheen ensimmäistä, Kulmakunnan Kauhujen päätähteä Nelliä. Nestori, Nepsu, Nelliina, Nelsson, Nellin-Nihverö, joskus myös Watsonina tunnettu, nousi senioriluokkaan täytettyään 8 vuotta 21.9.2010. Nämä oli ekat synttärit joita meillä juhlittiin maksalaatikkokakkulla ja röhköpossulla. Ikä ei vielä ainakaan paina, ei kai pienellä koiralla tässä vaiheessa vielä kuulukkaan painaa(?), ainoat "viat" on vaan erikoisruokavalio virtsakivien ennaltaehkäisyyn ja ajoittaisia viitteitä trakeakollapsista, mitä Nellin veli Elvis sairastaa. Nelliltä ei sitä ole tutkittu, mutta eiköhän se sama sairaus ole. Toivotaan, että nämä kaksi vikaa pysyvät kurissa eikä lisää tule. Pitkää ikää Nellille ja Elvikselle!

Ja muihin kuulumisiin. :) Lopetin työt apteekilla syyskuun alusta ja nyt viettelen kotirouvapäiviä kotosalla. Sairasloma loppui 8.10 ja polvi on kuntoutunut kiitettävästi. Lisää vaan kuntoutusta niin siitä tulee parempi kuin pakasta vedetystä.

Paljon ollaan reissattu Keski-Pohjanmaalla ja Kainuussa ja olen yrittänyt ryhdistäytyä kaveririntamalla. Nyt on tarkoitus reissujen suhteen rauhoittua, Villelläkin alkoi tänään oikea koulu sitten tämän syksyn. Luokkakokous Kansas-cityssä olisi 20.11, mutta katsotaan tullooko lähettyä vai onko seuraava reissu sitten vasta jouluna.

Yhtään päivää en ole tylsistynyt tai ikävystynyt, olen viihtynyt kotona todella hyvin, ajankäytön kanssa ei mitää ongelmaa. Olen nauttinut tästä syksystä täysin siemauksin! Vaikka kotona oleminen on ihan ykkösjuttuja, niin silti odotan perhoset vatsassa torstaita. Silloin on tärkeä päivä, peukut pystyyn että kaikki menee hyvin!

Omppuvarkaissa

2010-09-05T19:14:00.000+03:00

ja vähän luumuvarkaissakin...


ja vähän hevostelua...

Hyvää sunnuntaita kaikille!!

Siivouspäivä

2010-09-05T12:07:00.000+03:00

Blogeissa kävi luuta, joka vei vanhat tekstit mennessään ja toi uuden ulkoasun tullessaan. Varmaan mua vielä joskus harmittaa, että poistin kaikki, mutta jotenkin mukavampi aloittaa bloggailu puhtaalta pöydältä pitkän tauon jälkeen. Mä yritin tuossa miettiä tuota tauon syytä, ei se tainnut olla muusta kiinni kun siitä ettei kesällä raaski nököttää koneen ääressä, huolimatta siitä sataako vai paistaako...

Hataran muistini vuoksi en lähde kertoilemaan kuulumisia kauhean kaukaa... Mitään elämää suurempaa ei ole tapahtunut, tärkeimpiä lienee, että polvi leikattiin reilut viikko takaperin ja nyt sairauslomailen kotosalla noiden hurttien kanssa ja toimin heidän henkilökohtaisena palvelijana. Ajankäytön kanssa ei ole ollut ja tuskin tulee olemaankaan minkään näköisiä ongelmia, nautin täysin siemauksin kotona olosta. Lomaa, ainakaan kunnollista, ei ole ollut sitten vuoden -04 jälkeen kun aloitin opiskelut Kannuksessa.

Nyt en malta kirjoitella tämän pidemmästi, ihana sunnuntai odottaa täynnä kivaa tekemistä. Ohjelmassa on mm. talleilua ja omppuvarkaisiin menoa. Tsau!